Kirja pdf-muodossa tässä linkissä
https://islaminneuvontakeskus.fi/wp-content/uploads/2020/11/Islam_ihmisen_kohtalo.pdf

CHARLES LE GAI EATON
ESITTELY
Uskonto on asia erikseen.
Jotkut aiheet saattavat soveltua vaihtelevasti objektiiviseen tutkimukseen,
ja joissakin tapauksissa henkilökohtainen omistautuminen vain vääristää itsestään selviä asioita ja tasapainoista
vaikutelmaa. Uskonto on eri asia, sillä siinä objektiivisuus riipaisee vain pintaa sivuuttaen olennaisia asioita. Tarkkailijan luonne ja kokemus ovat avaimia ymmärrykseen, eikä yhtäkään ovea voi avata ilman näitä avaimia. Tämä pätee erityisen hyvin islaminuskoon, jolle ero uskon ja epäuskon välillä on yhtä olennainen kuin ero sokean
ja näkevän välillä. Uskominen ja ymmärtäminen tukevat ja täydentävät toisiaan. Emme odota sokean miehen kuvailevan luonnonmaisemaa meitä tyydyttävällä tavalla, vaikka hän olisi tutkinut tieteellisellä menetelmällä sen pinnanmuotoja ja tehnyt analyysin sen kallioista ja kasvillisuudesta. Islamissa jokainen ihmiselämän osa, ajatus ja toiminta muodostetaan ja arvioidaan uskontunnustus huomioiden. Jos yksi osa poistetaan, koko rakennelma romahtaa.
Uskottomalle keskeisimmät uskonkappaleet sisältävä lause on merkityksetön, ja siksi hänen mielestään mikään muslimin elämässä
ei tunnu järkevältä. Jopa vakaumukselliselle kristitylle ylhäinen ja maallinen viittaavat eri ulottuvuuksiin, ja häntä häiritsee
kaikenlainen sekaannus näiden kahden välillä. Islam ei tunnista tätä jaottelua. Muslimille Jumalan palvonta ja fyysisten toiminto Johdantojen suorittaminen, pyhyyden etsiminen ja torilla tinkiminen, työ ja leikki kuuluvat jakautumattomaan kokonaisuuteen, joka on itse
luomakunnan tapaan särötön. Yksi avain aukaisee oven kokonaisvaltaiseen ja tiiviiseen muslimin maailmaan.
Tuo avain on Jumalan ykseyden julistaminen sekä kaiken sen tunnustaminen, mitä tuosta julistuksesta kiirii kaikuna maailman laidalle, jossa olevainen koskettaa tyhjyyttä. Islam on luonteeltaan kaikki tai ei mitään -uskonto. Siinä uskotaan yhteen Totuuteen, joka ei salli kiertoratansa ulkopuolella millään muulla olevan erillistä totuutta: sillä jos sellainen totuus olisi jossakin, vaikka kuinka kaukana tai piilossa tahansa, se kyseenalaistaisi olemassa olevan totuuden täydellisyyden ja kokonaisuuden.
Tästä johtuen kukaan ei voi puhua islamista omaksumatta tietynlaista näkökulmaa ja tekemättä tuota näkökulmaa selväksi.
Tämän kirjan on kirjoittanut eurooppalainen, josta tuli muslimi useita vuosia sitten aatteellisen vakaumuksensa takia sekä siksi,
että ilmestykseen perustuvilla uskonnoilla on yhteistä usko tuonpuoleiseen.
Sanat ”kääntyä” tai ”käännyttää” viittaavat yhden uskonnon hylkäämiseen toisen takia, mutta omalla kohdallani kyse
oli hyväksynnästä. En hylännyt vastaavalla tavalla uskontoani vaan hylkäsin kokonaan maallisen agnostisen ajattelutavan.
Henkilö, joka ei ole syntyjään muslimi vaan liittyy yhteisöön omasta tahdostaan, upottaa juurensa uskonnon perustaan eli Koraaniin
ja profeetta Muhammadin perimätietokirjallisuuteen, mutta muslimien tavat ja käytännöt eivät ole hänen omiaan. Häneltä
puuttuu heidän vahvuutensa, ja hän on immuuni heidän heikkouksilleen:
immuuni ennen kaikkea psykologisille komplekseille, jotka
ovat seurausta muslimien lähihistoriasta. Hän ei matki arabia, sillä
hän tietää, että islam maailmanuskontona on vuosisata toisensa
jälkeen saanut sekä kestävyytensä että rikkautensa ulkomaalaisilta:
persialaisilta, berbereiltä, mongoleilta, turkkilaisilta, intialaisilta,
malesialaisilta ja afrikkalaisilta. Nämä ulkomaalaiset rikkoivat

usein arabien vaalimia tapoja, mutta he elävöittivät uskontoa ja löivät samalla leimansa kulttuuriin ja yhteisöön. Islam loi välittömästi
tunnistettavan elämäntavan mallin, mutta käytännöt, joilla tätä mallia on täydennetty ja sävytetty, vaihtelee Dar al-islamissa (islamin
alueella) paikasta toiseen. Sana on kiirinyt ympäri maailman.
Islamiin edellä kuvatun tavoin liittynyt eurooppalainen tai amerikkalainen seisoo hajareisin yhdellä maailman vanhimmista rajoista.
Rajalla, joka erotti islamilaisen sivilisaation ensin kristikunnasta
ja myöhemmin jälkikristillisestä maailmasta kolmeksitoista
vuosisadaksi. Paikassa on monin tavoin eriskummallista olla, sillä
raja kulkee kahden alueen välillä, eikä kummallakaan alueella ole
ymmärrystä toisiaan kohtaan, joten tunteakseen olonsa kotoisaksi
molemmissa, hänen on tavallaan liikuttava kahden planetaarisen
järjestelmän väliä. Länsimaalaisen kyvyttömyys ymmärtää muslimeita
vastaa muslimien kyvyttömyyttä ymmärtää länsimaalaista.
He, jotka seisovat hajareisin rajalla, huomaavat olevansa pakotettuja
toimimaan tulkkeina kahden eri kielen välillä, joita heidän itsensä
pitäisi puhua riittävän sujuvasti.
Islamiin kääntynyt länsimaalainen ei muuta identiteettiään,
vaikka hän muuttaa suuntaansa. Häntä leimaa kulttuuri, johon
hän on syntynyt ja joka on muodostanut hänen luonteensa. Hän
kysyy kysymyksiä, joita hänen kulttuurinsa kysyy. Länsimaisella
muslimilla on tragedian tajua, ja hän ymmärtää maailman monimerkityksisyyttä,
jota eurooppalainen perinne on täynnä ja jota
perinteinen muslimi ei tunne, ja Euroopan menneisyyden haamut
vainoavat häntä edelleen. Hänen esi-isiensä äänet eivät ole hiljenneet,
mutta hän on etäännyttänyt itsensä niistä.
Seemiläinen mieli ja temperamentti painottavat luonnostaan
oikeudellista ajattelua, ja tietynlainen asioiden kirjaimellisesti ottaminen
on muslimeille ominaista. Eurooppalainen on puolestaan
huolissaan enemmän hengellisyydestä kuin lain kirjaimesta, ja hän
tuosta ennakkoasenteesta vääjäämättä jotakin mukanaan islamiin.

Ehkä se on jopa hyödyllisintä, mitä hän voi tehdä omaksumalleen
uskolleen tässä muutoksen ja joustavuuden aikana, jossa aika syövyttää
uskonnon aikaansaannoksia. On siis tärkeämpää kuin koskaan
perustaa uskonsa sille, mikä on tärkeintä ja pitää siitä kiinni.
Tämän ääneen sanominen ei tarkoita sitä, että jokin rakenteen
osista olisi merkityksetön. Tarkoitus on korostaa sitä, että kun linnoitus
on piiritetty ja vieraat sotajoukot ovat kiivenneet uloimmille
muureille, sisempiä puolustusasemia on kyettävä puolustamaan.
Tämä kirja on kirjoitettu niille, joiden mieliä länsimainen kulttuuri
on muovannut. Olettaen, että nykyaikainen maailma sellaisena
kuin se lähes universaalisti tunnetaan, on täysin länsimaisen
kulttuurin tuote, kirjoitan yhtä lailla niille kanssauskoville, jotka
ovat saaneen kanssani ”modernin” koulutuksen kuin myös ei-muslimeille.
Ensin mainittujen joukkoon kuuluu jo melkoinen joukko
ihmisiä, jotka ovat löytäneet syntymäuskontonsa uudelleen nähtyään
sen ulkomaalaisen silmin: he eivät ole enää varmoja perinteisistä
uskon perusteita, joihin heidän täytyi tyytyä silloin kun islam
oli suljettu järjestelmä, ja heidän on täytynyt sukeltaa syvälle ja
matkustaa kauas voidakseen palata alkuperänsä ääreen. He arvioivat
tätä kirjaa heidän uskon tietämyksensä valossa. Mutta ei—muslimilla,
joka on kiinnostunut ymmärtämään islaminuskoa, mutta
jolta puuttuu aika ja mieltymys lukemiseen sekä lukuisten kirjojen
vertailuun, on puolestaan täysi oikeus kysyä, kerrotaanko hänelle
väärentämätöntä ja ylipäänsä ”oikeaoppista” tietoa.
Tähän ei ole yksinkertaista vastausta. On hankalaa antaa maailmanlaajuisesti
hyväksyttävää määritelmää muslimin oikeaoppisuudesta:
termistä, jolle ei ole täsmällistä vastinetta arabian kielessä.
Islamissa ei ole kirkollista hierarkiaa (riippumatta Iranin šiialaisuuden
ilmiöistä) eikä muuta perimmäistä opillista auktoriteettia
kuin itse pyhä kirja, Koraani. Kunhan pysymme uskonnollisen
lain puitteissa, niin se, mihin kukin uskoo, on ensisijaisesti henkilökohtainen
näkemys niin kauan kuin emme erkane liian kauaksi yhteisön yksimielisydestä (olettaen, että yksimielisyyttä on, se on
nykyään avoin kysymys).
Jos kuitenkin lainaamme pohjimmiltaan kristillistä termiä,
voimme sanoa, että sunnalainen oikeaoppisuus syntyi 900-luvulla
ja haki muotoaan seuraavat kaksisataa vuotta. Kaksi ristiriitaista
näkökulmaa uhkasivat hajottaa muslimiyhteisön, jolloin yhteisö
lähti yksimielisesti kulkemaan näkökulmien välistä keskitietä pitkin.
Antamalla tilaa mielipide-eroille sunnalainen oikeaoppisuus
syntyi vastareaktiona ahdaskatseisille ja muita pois sulkeville näkemyksille
siitä, mitä ovat oikeaoppisuuden perusteet ja mikä oikeuttaa
miehen tai naisen kuulumaan ummaan, islamin pyhään yhteisöön.
Tämän määritelmän mukaan muslimi on kuka tahansa, joka
tunnustaa vilpittömästi uskonsa sanomalla uskontunnustuksen ja
tarkoittamalla sitä: Lá iláhá illá lláh wa-Muhammadun rasúlu’ lláh.
”Ei ole muuta jumalaa kuin yksi Jumala, ja Muhammad on hänen
lähettiläänsä.” Ja koska ihmiset eivät voi lukea sydänten salaisuuksia,
tuomion vilpittömyydestä voi antaa vain Jumala.
Käytännössä harva hyväksyisi määritelmän riittävänä, ellei sen
katsota sisältävän seuraamuksia, jotka yksinkertainen uskontunnustus
käynnistää. Muslimi uskoo yhteen kaikkivaltiaaseen Jumalaan,
jonka rinnalle ei aseteta ketään muuta. Hän uskoo Jumalan
lähettiläisiin, jotka on lähetty ihmisille oppaiksi aikojen alusta asti.
Hän uskoo, että ympyrä sulkeutui Muhammadin jälkeen eikä hänen
jälkeensä voi tulla muita lähettiläitä. Hän uskoo, että Koraani
on Jumalan sanaa, muuttumatonta ja koskematonta. Hän uskoo
velvollisuudekseen noudattaa uskon viittä peruspilaria, jotka ovat
uskontunnustus, viisi päivittäistä rukousta, almujen anto köyhille,
paastokuukausi ramadan sekä pyhiinvaellus Mekkaan niille, jolla
on fyysinen ja taloudellinen mahdollisuus toteuttaa se. Muslimi voi
laiminlyödä yhtä tai useampaa pilaria (paitsi ensimmäistä) ja silti
hänet voidaan laskea uskovaksi, mutta jos hän kieltää pilareiden
tarpeellisuuden, hän joutuu yhteisön ulkopuolelle.

Itse Koraani esittää väljän määritelmän: ”Profeetta Muhammad
uskoo siihen, minkä hänen Herransa on ilmoittanut, ja samoin uskovaiset.
Kumpikin uskoo Jumalaan, Hänen enkeleihinsä, Kirjoihinsa
ja lähettiläisiinsä. Me emme tee eroa lähettiläiden. Uskovat
sanovat: Me kuulemme ja tottelemme. Anna meille syntimme anteeksi.
Sinun luoksesi me kuljemme.” Tätä seuraa kuitenkin myös
toinen ehto. Jos uskovien yhteisön jäsenyys edellyttää Koraanin
hyväksymistä Jumalan sanana, voidaan olettaa, että minkä tahansa
Koraanin osan tai pyhän kirjan ilmoituksen kieltäminen asettaa
uskon epäilyksenalaiseksi. Asia on näin, ja silti Koraanissa on monitulkintaisia
kohtia. Tietyt jakeet, erityisesti lakiin liittyvät, ovat
tarpeeksi yksinkertaisia, mutta Koraani sisältää monia osia, jotka
sellaisenaan johtavat monenlaisiin tulkintoihin. Sanotaankin, että
periaatteessa jokaisessa jakeessa on erilaisia merkityskerroksia.
On luonnollista, että tulkinta on vaihdellut laajalti, mikä on ollut
yleensä hyväksyttyä, jos tulkinnat eivät ole ristiriidassa kirjaimellisen
merkityksen kanssa.
Tämän vuoksi terve järki, joka nousi jatkuvasti islamin historiassa
vastustamaan kiihkeää fasismia ja järjettömyyttä, kallistuu
kohti väljää oikeaoppisuuden määritelmää jättäen lopullisen sanan
yhteisön päätettäväksi. Mutta todellisuudessa taistelua suvaitsevaisuuden
ja väljän määritelmän puolesta ei ole koskaan voitettu, ja
sen näkee nykyaikana erityisen selvästi lukuisista syistä, joista yhtä
voisi kutsua identiteettikriisiksi: monet muslimit ovat turvautuneet
kapeakatseisuuteen ja kirjaimellisuuteen. Koska jokainen tietty
ryhmä pysyttelee omalla kapealla käytävällään, ummaa vaivaavat
katkerat ja tarpeettomat mielipide-erot. Muslimi, joka nykyään kirjoittaa
tai puhuu islamista, voi odottaa kuulevansa syytöksiä káfirista
(epäuskosta) tai bid’asta (uudistuksesta) yhden tai useamman
ryhmän suunnalta. Tämä ei paljon eroa kristityistä, jotka menneinä
aikoina (uskonnon ollessa vielä elämän tai kuoleman, pelastuksen
tai kadotuksen kysymys) kävelivät nuoralla kerettiläisen kurimuk
sen yllä. Muslimi hyväksyy syytökset suurimmalla mahdollisella
arvokkuudella ja pitää niitä pikemminkin merkkinä heikkoudesta
kuin vahvuudesta.
Muslimin ajatusmaailmaan on oikeastaan hyvin vaikea tuoda
uusia aineksia, vaikka oletettavasti joku haluaa niin tehdä. Mutta
on helppoa esitellä uudelleen jotain sellaista, joka on jo kerran ajan
saatossa unohdettu tai sivuutettu. Jopa silloin, kun oivallamme jotain
uutta uskonnosta, huomaamme usein, että tämä oivallus on jo
kuultu tuhat vuotta sitten jonkun muslimiajattelijan suusta: ja niin
sen kuuluu ollakin.
Kun yhtäällä ahdasmieliset saman uskon edustajat voivat kyseenalaistaa
länsimainen muslimin oikeaoppisuuden, toisaalla
häntä saattavat moittia ei-muslimit, jotka ovat olleet kosketuksissa
islamia idealisoivaan maailmaan ja jotka esittävät uskon tavalla,
joka on ristiriidassa koettujen tosiasioiden kanssa. Nämä tosiasiat
liittyvät kuitenkin uskonnon harjoittamiseen eivätkä sen periaatteisiin,
eikä länsimainen muslimilla ole velvollisuutta puolustaa tai
oikeuttaa niiden uskon harjoittajien tapaa, jotka tiettynä aikakautena
herättivät eniten huomiota. Mitä ihmisiin tulee, hyvät miehet
ja naiset ovat todellakin harvassa, mutta paha voi naamioitua uskonnon
tai, kuten viime aikoina, poliittisen ideologian taakse: kun
syntinen ja typerä pukee ylleen kunniallisuuden viitan, kadulla on
helpompi kulkea.
Olisi hölmöä ja lievästi sanottuna haitallista keksiä verukkeita
umman (islamin yhteisön) erimielisyyksille, muslimivaltioiden välisille
sodille, tiettyjen valtiomiesten julmuudelle ja tekopyhyydelle,
rikkaiden korruptoituneille toimille. Tai hysteerisille kiihkoilijoille,
jotka ovat unohtaneet armollisuuden ja sitovan velvollisuuden
hyödyntää älykkyyden lahjaa. Me elämme fitnahin aikaa. Termi
käännetään yleensä ”sisäiseksi levottomuudeksi”. Vaihtoehtoinen
käännös voisi olla ”käymistila”, jonka luonteeseen kuuluu kuonan
nouseminen pintaan.

Samaan aikaan tulee muistaa, että huolimatta viimeaikaisesta
umman jakautumisesta kansallisvaltioihin, muslimeilla on edelleen
tapana määritellä ihminen ennemmin syntymäuskonnon
kuin kansallisuuden tai rodun mukaan. Koska muslimien on vaikeaa
ymmärtää tosiasiaa, että maailmassa on ihmisiä, jotka eivät
edes väitä uskovansa mihinkään Jumalaan, he viittaavat jatkuvasti
kaikkiin eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin ”kristittyinä” (melko
yleisesti kuullaan lainauksia Adolf Hitlerin puheista esimerkkinä
siitä, kuinka julmasti kristityt voivat käyttäytyä). Samalla perusteella
jokainen, joka on sattunut syntymään islamilaiseen maailmaan,
kutsuu itseään muslimiksi. Länsimaalaiset eivät mieti nimitystä
sen kummemmin, ja surkeat pikkutyrannit, jotka ovat yhtä kaukana
islamista kuin Hitler oli kristinuskosta, nähdään muslimeina.
Itse uskonto tuomitaan, tai tuomitaan väärin, heidän käytöksensä
perusteella.
Pinnan alla ja satunnaiselle tarkkailijalle näkymättömissä on
kuitenkin valtava määrä tavallisia miehiä ja naisia, esimerkillisiä
muslimeja, jotka julistavat islamia niin kuin menneisyydessäkin,
kuten myös mystikot, joiden epäitsekäs jano Jumalan puoleen tekee
mahtimiesten synneistä lähes merkityksettömiä. Islamia ei aina
tunnista johtajien ja uskonnon edustajien teoista tai ajatuksista,
mutta ne, jotka sitä etsivät, löytävät sen.
He löytävät islamin, jota ilmaistaan monilla tavoilla. Minkä
tahansa vakavasti otettavan islamin tutkimuksen keskeisenä teemana
täytyy olla ykseys monimuotoisuudessa. Muhammad oli
arabi, ja Koraani on pohjimmiltaan arabialainen pyhä kirjoitus: se
on ilmaistu kielellä, jonka omaan rakenteeseen sisältyy täsmällinen
näkemys totuudesta. Tästä näkökulmasta katsottuna jokainen
muslimi on jossain mielessä arabialaistettu, ja vaikka se on luonut
tunnistettavan kuvion islamilaisen sivilisaation rakenteisiin, se ei
ole tuhonnut kulttuurin rikasta monimuotoisuutta, joka on rodullisten
ja historiallisten erojen muovaama. Uskonnon periaatteet ja niistä johdetut lait ovat yksinkertaisia, mutta sille ei voi asettaa rajaa,
kuinka moninaista niiden soveltaminen on.
Jos Jumala suo, toivon että tämä kirja osoittaa, mitä on olla
muslimi ja millaista on tarkastella oppia, historiaa ja sosiaalista elämää
Jumalan ilmoituksen valossa, johon usko pohjautuu ja jonka
aineksista niin hyvät ja pahat kuin viisaat ja tyhmätkin ihmiset ovat
rakentaneet sivilisaationsa ja kulttuurinsa.
Mutta kokonaisuutta, joka heijastaa Jumalan täydellisyyttä, ei
voi pukea sanoiksi. Jokaiseen toteamukseen lisäisin ilomielin islamilaisesta
kontekstista lausekkeen, että Jumala tietää parhaiten ja että yksin Hän tietää ja että heidän, jotka puhuvat tai kirjoittavat,
täytyy aina muistaa suhteellinen tietämättömyytensä ja rajoittuneet näkökulmansa, kuten elävien täytyy aina pitää kuolema mielessä.
Wa-Allahu a’lam.

Kirja pdf-muodossa tässä linkissä
https://islaminneuvontakeskus.fi/wp-content/uploads/2020/11/Islam_ihmisen_kohtalo.pdf