Islam Between East and West

Alija ‘Ali Izetbepi

Luku 7

MOOSES – JEESUS – MUHAMMED

 

Uskonto voi vaikuttaa maailmaan vain,
jos se osallistuu itse julkiseen ja poliittiseen elämään.

 

Tässä ja nyt

Islamista on kaksi historiaa: Muhammedia (rauha hänelle) edeltävä ja Muhammedin jälkeinen aika. Jälkimmäistä aikaa, eli islamin historiaa suppeammassa merkityksessä, ei voi täysin ymmärtää tuntematta riittävän hyvin ensimmäistä ja erityisesti juutalaisuuden ja kristinuskon aikaan sijoittuvaa ajanjaksoa.

Näillä kolmella uskonnolla on ollut merkittävä rooli ihmiskunnan historiassa. Niiden kautta ihmisestä on tullut historian keskipiste, ja niiden kautta ihminen on oppinut ymmärtämään ihmisyyttä kokonaisuutena. Näiden uskontojen kautta ihminen on oppinut ulkoisen ja sisäisen elämän ja ulkoisen ja sisäisen kehityksen merkityksen sekä niiden keskinäiset suhteet ja rajat. Juutalaisuuden ja kristinuskon menestyksiä ja epäonnistumisia historian aikana on seurannut islamin merkittävä kokemus ihmiskunnasta. Mooses, Jeesus ja Muhammed edustavat siis kolmea varhaista mahdollisuutta ihmisyydestä.

Uskonnoista juutalaisuus edustaa ”tämän maailman” suuntausta. Kaikki juutalaisen ajatusmaailman aatteet ja teoriat liittyvät maanpäälliseen paratiisiin. Jobin kirja on unelma oikeudesta, jonka on toteuduttava maan päällä – ei tuonpuoleisessa vaan tässä ja nyt.

Juutalaiset eivät koskaan ole täysin hyväksyneet ajatusta kuolemattomuudesta. Saddukeukset hylkäsivät ajatuksen vielä Jeesuksenkin aikana.[1] Maimonideen, keskiajan suurimman juutalaisen ajattelijan mukaan kuolemattomuus on persoonatonta, mikä lähestulkoon kumoaa koko käsitteen.[2] Toinen suuri juutalainen filosofi Benedict de Spinoza menee vielä pidemmälle ja väittää, että Vanha testamentti ei sano kuolemattomuudesta mitään.[3] Renan ja hänen jälkeensä Berdjajev totesivat osuvasti, että juutalaiset eivät voineet hyväksyä ajatusta kuolemattomuudesta, koska se ei sopinut yhteen heidän ”tämänpuoleisen” maailmankuvansa kanssa.[4] Hasdai Crescas opettaa, että materia on Jumalan ruumis. Spinozan esimerkin kautta on helppo seurata uuden maallisen filosofian syntymistä juutalaisuuden sydämessä, tai sen perinteen lähteillä, jossa uskonnollinen ydin on pinnallinen ja hatara suhteessa kansallisiin, poliittisiin tai arkipäiväisiin huoliin – täysin erilainen tilanne kuin kristinuskon kohdalla. Spinozan kirjoituksissa käsite ”Jumala” voidaan korvata sanalla ”luonto” missä tahansa kohdassa, ja hän jopa antaa siihen selkeät ohjeet. Poistamalla kaikki inhimilliset, yksilölliset tai tietoiset piirteet Jumalan käsitteestä hän tuo nämä kaksi käsitettä erittäin lähelle toisiaan. Erottamisestaan huolimatta Spinoza oli aito juutalainen.[5]

Juutalaisten ennen Jeesuksen syntymää ennustaman Jumalan valtakunnan piti toteutua maan päällä, ei taivaassa, toisin kuin kristityt uskoivat. Messiasta, kostajaa tai oikeuden toteuttajaa, ylistetään apokalyptisessä juutalaisessa kirjallisuudessa. Juutalaisten odottama Messias ei ollut kärsivä ja kuoleva profeetta vaan kansallinen sankari, joka perustaa valitun kansan valtakunnan. Maailma, jossa oikeudenmukaiset ovat onnettomia, on hyödytön. Tämä on juutalaisen oikeudenmukaisuuden ja jokaisen ”yhteiskunnallisen” oikeudenmukaisuuden perusperiaate. Maanpäällisen paratiisin ajatus on pohjimmiltaan juutalainen alkuperältään ja ominaispiirteiltään. ”Kautta aikain historiassa, menneisyydessä ja tulevaisuudessa juutalaisuus on halunnut vedota voimakkaasti sorrettuihin ja huono-osaisiin. Augustinus sopeutti tämän ajattelumallin kristinuskoon, Marx sosialismiin.”[6] Kaikki vallankumoukset, utopiat, sosialistiset ideologiat ja muut maanpäällistä paratiisia tunnustavat aatteet ovat pohimmiltaan juutalaisia ja Vanhaan testamenttiin perustuvia.

Vapaamuurarien ajatus ihmiskunnan eettisestä renessanssista tieteen kautta on positivistinen – ja juutalainen. Olisi mielenkiintoista tutkia positivismin, vapaamuurariuden ja juutalaisuuden sisäisiä ja ulkoisia suhteita. Niiden väliset yhteydet ja vaikutteet ovat paitsi henkisiä, myös melko konkreettisia.

Sombartin[7] mukaan juutalaisuuden historia on maailman kaupallisen kehityksen historiaa. Ydintutkimusta pidettiin aluksi ”juutalaisena tieteenä”, ja samaa voidaan sanoa myös kansantaloustieteestä. Ei ole sattumaa, että ydinfysiikan, kansantaloustieteen ja sosialismin merkittävimmät nimet ovat lähes poikkeuksetta juutalaisia.

Juutalaiset eivät aina ole antaneet panostaan kulttuurin saralla, mutta he ovat aina antaneet panoksensa yhteiskunnan saralla. Juutalaiset ovat ikään kuin aina siirtyneet hiipuvasta yhteiskunnasta nousevaan yhteiskuntaan. Näin tapahtui myös länsimaiden historiassa. ”Keskiajalla juutalaisilla ei ollut vaikutusta kristittyjen maiden kulttuuriin”, kirjoittaa Russell.[8] Heti kun jokin kaupunki saa hallitsevan aseman kulttuurissa, juutalaiset ilmestyvät paikalle. Juutalaisia siirtokuntia on luotu jokaiseen suurkaupunkiin koko historian ajan. Tyros, Sidon, Antiokia, Jerusalem, Aleksandria, Karthago ja Rooma muinaisessa maailmassa; Córdoba, Granada, Toledo ja Sevilla islamilaisessa Espanjassa; Amsterdam, Venetsia ja Marseille renessanssin alussa, ja kaikki nykypäivän suuret kaupungit, erityisesti Yhdysvalloissa, ovat jalanjälkiä juutalaisten historiassa. On symbolista, että juutalaiset rahoittivat Kolumbuksen matkan, ja he olivat mukana löytämässä maailmaa, jonka sivistys alkoi kukoistaa           heti alusta alkaen (on myös olemassa vahvasti tuettu teoria, jonka mukaan Kolumbus oli itse juutalainen). Uusimman ”atomiajan” isä oli myös juutalainen: Einstein. Juutalaiset ovat aina tuoneet mukanaan ulkoista kehitystä, kun taas kristityt toivat mukanaan sisäistä kehitystä.

Puhdas uskonto

Juutalaisen materialismin (tai positivismin) myötä ihmisen mieli suuntautui maailmaa kohti. Koko juutalaisuuden historian aikana materialismi on luonut kiinnostusta ulkoiseen todellisuuteen. Kristinusko on suunnannut ihmisen henkisyyden itseään kohti. Vanhan testamentin peittelemätöntä realismia voimakkaampaa on vain Uuden testamentin yhtä kiistaton idealismi.

Kristinuskon mukaan ihmisen energiaa ei pidä jakaa kahteen vastakkaiseen suuntaan: kohti taivasta ja kohti maata. ”Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.”[9] Tolstoi vie tämän ajatuksen vielä pidemmälle: ”Ihminen ei voi välittää samanaikaisesti sielustaan ja maallisesta materiasta. Jos hän haluaa materiaa, hän luopuu sielustaan; jos hän haluaa pelastaa sielunsa, hän luopuu maallisesta materiasta. Muuten ihminen on kahtiajakautunut eikä saa kumpaakaan. […] Ihmiset haluavat saavuttaa vapauden välttämällä kaikkea sitä, mikä voisi rajoittaa heitä ja heidän kehoaan ja estää heitä saavuttamasta haluamaansa. Keinot, joita ihminen käyttää kehoaan tyydyttääkseen – rikkaudet, korkea asema, hyvä maine – eivät johda toivottuun vapauteen, vaan ne päinvastoin rajoittavat sitä yhä enemmän. Suuremman vapauden saavuttaakseen ihmiset rakentavat vankilan synneistään, intohimoistaan ja taikauskoistaan ja sulkevat itsensä sen sisään […]”[10]

Kaikki suurimmat kirkon auktoriteetit ovat havainneet olennaisen eron Vanhan ja Uuden testamentin sävyn välillä. Joidenkin kirjoittajien mukaan Markukselle mallina toimineessa Markionin evankeliumissa Jeesus lakkautti Mooseksen lain ja toi esille eron Jehovan – oikeuden Jumalan ja näkyvän maailman pelastajan – sekä näkymättömän maailman luoneen rakkauden Jumalan välillä. Couchoudin mukaan Markionin evankeliumissa esitetään muita selkeämmin asketismin, väkivallattomuuden ja pahalle vastarinnasta pidättäytymisen periaatteet.

Uskonto on siis alusta alkaen luopunut kaikenlaisista aikomuksista muuttaa ulkomaailmaa tai yrittää tehdä siitä täydellistä. Puhdas uskonto tulkitsee synniksi jokaisen ihmisen uskomuksen, jonka mukaan maailman ulkoinen järjestäytyminen ja muuttaminen johtaisi aidon hyvyyden lisääntymiseen – tämä on itse asiassa eräänlainen itsepetos. Uskonto on vastaus kysymykseen siitä, kuinka elää itsensä kanssa ja kuinka kohdata itsensä, ei siitä, kuinka elää maailmassa ja muiden ihmisten kanssa. Uskonto on kuin temppeli vuoren huipulla, turvapaikka, jonne täytyy kiivetä, jotta voi jättää taakseen Luciferin yksin hallitseman korjaamattoman maailman tyhjyyden. Sitä on puhdas uskonto.

”Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’” […] ”Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois.” […] ”Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.”[11] ”Onhan kirjoitettu: Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen. ’Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat?”[12] […] ”Ja kansa kysyi häneltä sanoen: ’Mitä meidän siis pitää tekemän?’ Hän vastasi ja sanoi heille: ’Jolla on kaksi ihokasta, antakoon toisen sille, joka on ilman; ja jolla on ruokaa, tehköön samoin.’”[13] Nämä jakeet muistuttavat tiettyjä sosialistisia periaatteita vain, koska niissä ei puhuta yhteiskunnasta ja sen suhteista vaan pelkästään ihmisestä ja hänen sielustaan. Uskonto peräänkuuluttaa antamista ja vallankumous ottamista. Ulkoinen tulos voi joissain tapauksissa olla täsmälleen sama, mutta sisäinen tulos on täysin erilainen.

Uskonnon tie on liian vaikea ja sopii vain omistautuneille ihmisille. Koraanin jae: ”Jumala ei ketään rasita yli voimien”[14], on selkeästi suunnattu kristinuskolle. Kaikilla puhtailla uskonnoilla on kaksi polkua tai kaksi ohjelmaa. Buddhalaisuudessa on ”Mahajana”, ”suuri polku”, joka on kova ja vaikea ja varattu vain valituille yksilöille, ja ”Hinajana”, ”pieni polku”, helpompi ja keveämpi ja varattu tavallisille ihmisille.[15] Kristinuskossa on vastaava moraalinen jaottelu: pappeus ja käskyt vastaan maallikoiden arkielämä sekä papiston selibaatti vastaan tavallisten ihmisten avioliitto. Selibaatti on ainoa oikea ratkaisu, kun taas avioliitto on selvä kompromissi.

Tämä voimakas sisäinen dynaamisuus ja siihen liittyvä äärimmäinen pidättäytyminen ovat täysin henkilökohtaisia, ja niihin liittyy aina kaikista sosiaalisista toimista kieltäytymistä. Kristinusko ja uskonnot yleensä ovat teoriassa väkivallan käyttöä vastaan, eivätkä ne voi suoraan vaikuttaa mihinkään sellaiseen, mikä voisi parantaa henkilön sosiaalista asemaa. Sosiaaliset muutokset eivät ole lähtöisin rukouksesta ja etiikasta vaan aatteiden tai intressin tukemasta voimasta. Tästä on peräisin historiallisesti perusteltu mutta moraalisesti perusteeton syytös, jonka mukaan uskonto tukee mitä tahansa kulloinkin vallitsevaa tilaa, joka objektiivisesti palvelee johtavan luokan tarkoituksia, huolimatta ”psykologisesta vastustuksesta”. Kristinusko ei ole uskonnon harjoittamista sanan tavallisessa merkityksessä, eikä sitä tulisi tulkita sellaisena. Koraanin mukaan se on ihmiskunnan elämän syvimpien totuuksien ”julistusta” (evankeliumit – ”julistaminen”). ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”, ”Rakastakaa vihollisianne […] siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat”, ”Älkää tehkö pahalle vastarintaa…” – nämä väitteet sotivat niin paljon ihmisen elämän käytännön logiikkaa vastaan, että hakeudumme etsimään niiden toista ja todellista tarkoitusta. Ne julistavat nimenomaan toista maailmaa, johon Jeesus viittasi: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta.”[16]

Evankeliumien selkeiden ja radikaalien näkemysten ilmestys oli käännekohta historiassa. Ihmiskunta ymmärsi ensimmäistä kertaa täysin ihmisen arvon, ja sen myötä kehityksestä tuli ”kvalitatiivista” ”historiallisen” kehityksen sijaan. Jeesuksen ilmestyminen oli siten merkkipaalu maailmanhistoriassa, ”ihmemerkki kansoille”[17], ja hänen julistamansa näyt ja toiveet liitettiin siitä lähtien kaikkiin ihmisten pyrkimyksiin. Jeesuksen opetukset leimaavat yhä länsimaista sivilisaatiota huolimatta sen poikkeavuuksista, harhaluuloista ja epäilyistä. Yhteiskuntaa tai ihmistä, leipää tai vapautta tai sivilisaatiota tai kulttuuria koskevissa alkukantaisissa konflikteissa kristinuskoon sidottu länsi on aina suosinut jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Kristuksen hyväksyminen ja hylkääminen

Uskonto voi vaikuttaa maailmaan vain, jos siitä itsestään tulee ”maallinen”, sekulaari, tähän maailmaan kuuluva, eli jos se osallistuu politiikkaan sanan laajimmassa merkityksessä. Islam on kohti maailmaa uudelleen suunnattua kristinuskoa. Tästä määritelmästä käy ilmi sekä näiden kahden uskonnon samanlaisuus että erilaisuus.

Islamiin kuuluu yksi pelkästään juutalainen osatekijä mutta myös monia ei-juutalaisia elementtejä. Hegel pitää islamia suorana jatkumona juutalaisuudelle uskontoluokittelussaan. Tämä ajatus johtunee hänen kristillisestä näkökannastaan.[18] Spengler pitää samalla tavoin Jobin kirjaa islamilaisena kirjoituksena.[19] Kirjassaan Patterns of Comparative Religions Mircea Eliade asettaa Muhammedin ihmiskunnan hengellisen kehityksen toisen ja kolmannen (viimeisen) ajanjakson siirtymäkohtaan. Kolmas ajanjakso, joka ei ole vielä päättynyt, alkoi Muhammedista. Eliaden mukaan ihmismielen historiaa kuvaa yleinen sekularisaatioprosessi. Tämän näkemyksen mukaan Muhammed seisoo uskonnon menestyksen (kristinusko) ja uuden sekulaarisen ajan kynnyksellä. Hän siis seisoo historian tasapainon painopisteessä.[20]

Eliaden näkemys historiasta on yksiulotteinen eikä sitä voi hyväksyä tämän kirjan näkökulmasta katsoen. Nostamme kuitenkin esiin tälle näkemykselle tyypillisen islamin ja Muhammedin aseman ”välimaastossa”. Tämä vaikutelma on sama huolimatta lähestymistapojen ja tulkintojen runsaudesta.

Jeesus vältti Jerusalemia, koska kuten muut kaupungit, se oli myös fariseusten, oppineiden, älyniekkojen, ei-uskovien ja pinnallisesti uskovien kaupunki. Sosialismi ei puhuttele kyläläisiä vaan suurten kaupunkien asukkaita. Muhammed menee Hiran luolaan mutta palaa joka kerta Mekan jumalattomaan kaupunkiin suorittamaan tehtäväänsä.

Siitä huolimatta Mekan tapahtumia ei vielä voida kutsua islamiksi, vaan islam saavutti huippunsa Medinassa. Hiran luolassa Muhammed oli paastoaja, askeetti, mystikko, hanif.[21] Mekassa hän oli uskonnollisen aatteen sanansaattaja; Medinassa hänestä tuli islamilaisen aatteen sanansaattaja. Hänen välittämänsä viesti täydentyi ja kirkastui Medinassa.[22] Siellä, ei Mekassa, oli ”koko islamilaisen sosiaalisen järjestyksen alku ja juuri”.[23]

Muhammedin täytyi palata luolasta. Jos hän ei olisi palannut, hän olisi jäänyt hanifiksi. Hän palasi, ja hänestä tuli islamin saarnaaja. Siinä kohtasivat sisäinen ”oikea” maailma, mystiikka ja järki, meditaatio ja toiminta. Islam alkoi mystiikkana ja päätyi valtioksi. Uskonto hyväksyi totuuksien maailman, ja siitä tuli islam.

”Ihminen ja hänen sielunsa: se on suhde Muhammedin ja Raamatun Jeesuksen välillä. Pyhiä kirjoituksia ja sielua yhdistää samanlainen luonne. Pohjimmiltaan niissä on sama salaperäisyys … sielu ja pyhät kirjoitukset, jotka edustavat toinen toistaan symbolisesti ja tuovat myös valoa toisilleen.”[24] Islam toistaa ihmistä. Aivan kuin ihmisellä, islamillakin on ”jumalainen kipinä”, mutta se on myös opetus varjoista ja elämän proosaa. Sillä on joitain näkökulmia, joista runoilijat ja romantikot eivät välttämättä pidä. Koraani on realistinen, lähes antisankarillinen kirja. Islam olisi vaikeaselkoinen eikä olisi edes olemassa sanan varsinaisessa merkityksessä ilman Koraania tulkitsevaa ihmistä.

Platon aatteet, Leibnizin monadit ja kristinuskon enkelit merkitsevät pohjimmiltaan samaa asiaa: ajattoman, täydellisen, absoluuttisen ja muuttumattoman maailman valtakuntaa. Islam ei varsinaisesti ihannoi tätä maailmaa. Enkelien kumarrus ihmiselle, ”jolle Jumala on opettanut kaikki nimet ja nimitettävät”, vahvistaa elämän, ihmisen ja draaman hallitsevuuden suhteessa muuttumattomaan ja iankaikkiseen täydellisyyteen.

Kristinusko ei ole ikinä saavuttanut täydellistä tietoisuutta yhdestä Jumalasta. Kristinuskolla on vain voimakas käsitys jumaluudesta mutta ei selkeää käsitystä Jumalasta. Muhammedin tehtävä oli selkeyttää evankeliumien kuvaa Jumalasta ja tuoda se lähemmäksi ihmismieltä ja ihmisen ajatuksia. Allah on Jumala, joka vastaa sielumme kaipuuseen ja mielemme yleviin aatteisiin. Evankeliumeissa Jumala on isä, Koraanissa Jumala on herra. Evankeliumeissa Jumalaa rakastetaan, Koraanissa Jumalaa kunnioitetaan. Tämä kristillisen jumalkäsityksen ominaispiirre kumoutui myöhemmin sekavissa kuvauksissa, jotka hämärsivät kristinuskon alkuperäistä monoteismiä (kolminaisuus, Neitsyt Marian ja pyhimysten palvonta jne.). Vastaavanlainen kehitys ei ole mahdollista islamissa. Huolimatta kaikista sen historian aikana kokemista kriiseistä islam on säilynyt ”selkeimpänä monoteistisenä uskontona”[25]. Ihmisen sielu käsittää vain jumaluuden. Mielessä jumaluudesta tulee ajatus yhdestä ja ainoasta Jumalasta – Allahista.

Kristinuskon Jumala on vain ihmisten maailman (ihmisten ja sielujen) herra, kun taas Luciferilla on aineellisen maailman ohjat käsissään.[26] Tämän vuoksi kristillinen usko Jumalaan edellyttää sisäistä vapautta, kun taas islamilainen usko Allahiin vaatii myös ulkoista vapautta. Islamin kaksi keskeistä dogmaa (Allāhu akbar, Jumala on suurin, ja kuuluisa Al-ʿAqīdah -uskontunnustus lā ʾilāha ʾillallāh, Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah) ovat samalla kaksi islamin vallankumouksellisinta tunnusmerkkiä. Said Qutb pitää niitä ”vallankumouksena ja vastalauseena maalliselle auktoriteetille, joka on riistänyt jumaluuden perustavanlaatuiset erioikeudet. Qutbin mukaan ne tarkoittavat, että ”valta on vietävä pois papeilta, heimojen johtajilta, varakkailta ja hallitsijoilta ja palautettava Jumalalle”. Siispä, kuten Qutb toteaa: ”’Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah’ on vastenmielinen sanonta kenelle tahansa vallassa olevalle millä tahansa aikakaudella ja missä tahansa paikassa.”[27]

Samalla tavalla kristinusko ei pystynyt hyväksymään ajatusta täydellisestä ihmisestä, joka oli silti ihminen. Kristityt päättelivät Jeesuksen opetusten perusteella Jeesuksen olevan ”jumalihminen”, Jumalan poika. Muhammedin piti sen sijaan olla vain ihminen, koska hän olisi muuten ollut tarpeeton. Muhammedista sai miehen ja soturin mielikuvan, kun taas mielikuva Jeesuksesta oli enkeli. Sama koski Koraanin naisia, jotka – toisin kuin evankeliumin Martta ja Maria – esiintyvät vain luonnollisissa tehtävissään eli puolisoina ja äiteinä. Kristinuskon hyökkäys Muhammedin ”liian inhimillistä luonnetta” kohtaan on itse asiassa väärinkäsitys. Koraani itse painottaa, että Muhammed on vain ihminen[28], ja kuvailee ennalta kaikki tulevat häneen kohdistuvat hyökkäykset: ”Millainen tämä lähettiläs onkaan! Hänhän nauttii ravintoa ja kävelee toreilla…”[29]

Evankeliumeissa ja Koraanissa käytetyn sanaston vertailu johtaa useisiin ilmeisiin johtopäätöksiin. Tietyt sanat esiintyvät evankeliumeissa hyvin usein: siunattu, pyhä, enkeli, iankaikkinen elämä, taivas, fariseus, synti, rakkaus, katumus, anteeksianto, mysteeri, ruumis (synnin kantaja), sielu, puhdistus, pelastus ja niin edelleen. Koraanissa samat termit perustuvat kuvaan maailmasta, johon viitataan rajatuin ja realistisin termein: järki, terveys, puhtaus, voimakkuus, ostaminen, sopimus, lupaus, kirjoitus, aseet, taisteluasema, voima, kamppailu, kauppa, hedelmä, päättäväisyys, varovaisuus, rankaisu, oikeus, tuotto, kosto, metsästys, lääke ja niin edelleen.

Islamissa ei ole erityisen ”uskonnollista” kirjallisuutta sanan eurooppalaisessa merkityksessä, eikä siinä myöskään ole puhtaasti sekulaaria kirjallisuutta. Jokainen islamilainen ajattelija on teologi[30], ja jokainen todellinen islamilainen liike on myös poliittinen liike.

Samanlaisia johtopäätöksiä voidaan tehdä myös moskeijan ja kirkon välisestä vertailusta. Moskeija on paikka ihmisille, kun taas kirkko on ”Jumalan temppeli”. Moskeijassa on järjen ilmapiiri, kirkossa mystiikan. Moskeija on aina toiminnan keskipiste, lähellä markkinapaikkaa, asutuksen keskellä[31], kun taas kirkko vaikuttaisi olevan liian ”ylhäinen” vastaavalle sijainnille. Kirkon arkkitehtuuri korostaa juhlallista hiljaisuutta, pimeyttä, korkeutta, vihjettä ”toisesta maailmasta”. ”Totuus on, että ihmiset jättävät kaikki maalliset huolensa ulkopuolelle astuessaan sisälle goottilaiseen katedraaliin, aivan kuin he olisivat astumassa toiseen maailmaan.”[32] Moskeijassa ihmisten tulee keskustella ”maallisista” murheista rukousten jälkeen. Siinä piilee ero.

Verrataan kristinuskon periaatetta paavin erehtymättömyydestä islamin ijmāʿn erehtymättömyyteen: ”Seuraajani eivät ole yksimielisiä virheestä”, Muhammedin sanojen mukaisesti. Uusi testamentti turvaa yhteen ihmiseen; Koraani turvaa ihmisiin. Esiin tulee ihmisten, kokonaisuuden ja yhteisön periaate. Mikään ei ole sattumaa. Ensin mainittu on täysin sopusoinnussa kristinuskon elitismin hengen ja sen buddhalaisuuteen verrattavissa olevan hierarkkisen ja sakraalisen luostariperiaatteen kanssa. Jälkimmäisestä tulee sekulaarinen mielleyhtymä, ja se viittaa ihmisiin korkeamman, yhteisen mielen ilmauksena. Islam ei tunnusta munkkeja tai pyhimyksiä eliittinä, eikä siihen myöskään kuulu kahta ohjelmaa valituille ja tavallisille ihmisille. Tämä viittaa demokratian periaatteeseen.[33]

Evankeliumit ja Koraani, Vanhasta testamentista erillään tarkasteltuna, julistavat henkisen yhteisön periaatetta. Evankeliumit ovat ehdottomia, kun taas islam tunnustaa kansoja, ja luo niiden yläpuolelle uuden ulottuvuuden – umman – joka on kaikkien muslimien ylikansallisuus.[34] Koraani lisäksi vahvistaa varovasti Jeesuksen täysin hylkäämän sukulaisuuden ja verisiteiden periaatteen.[35]

Islamin muovanneet olosuhteet voivat myös auttaa ymmärtämään sitä paremmin opetuksena uskon ja politiikan ykseydestä. Siihen aikaan arabit olivat tärkeä ja vaikutusvaltainen kansa, joilla oli paljon kaupankäyntiin ja sotimiseen liittyviä sekä uskonnollismetafyysisiä perinteitä. Heidän Kaabansa oli ollut paitsi uskonnollinen, myös kaupankäynnin keskus vuosisatojen ajan. Heidän asuttamansa luonnonympäristön takia heidän oli aina otettava huomioon talouteen liittyvät asiat. Kyseessä ei ollut hedelmällinen Galilea, kristinuskon kehto, jossa itsensä elättäminen oli vaivatonta. Täällä elämässä selviäminen tarkoitti kipua ja särkyä, kuten pitkiä karavaanimatkoja tai kovaa työtä jokaisen hedelmällisen maa-alueen tai vesilitran eteen. Samaan aikaan aavikko kannusti ja ylläpiti voimakasta ja syvällistä uskonnollista tunnetta. Arabikansan kyvyt ja vaistot kehittyivät näiden kahden vastakkaisen todellisuuden vaikutuksessa, ja kansa määräytyi islamille, joka oli opetus taivaasta ja maasta. Evankeliumeissa sanotaan: ”Katsokaa kedon kukkia”, kun taas Koraanissa sanotaan: ”hajaantukaa kukin suunnallenne ja etsikää Jumalan armoa pitäen Hänet lujasti mielessänne, jotta menestyisitte.”[36]

Koraanin mukaan, ei evankeliumien, Jumala loi ihmisen maanpäälliseksi hallitsijaksi.[37] Ihminen saisi luonnon ja maailman herruuden vain tiedon ja työn, eli tieteen ja toiminnan kautta. Tällä toteamuksella sekä painotuksellaan lakiin ja oikeuteen islam todisti haluavansa kulttuurin lisäksi myös sivilisaatiota.[38]

Islamin suhtautuminen sivilisaatioon käy ilmi sen näkemyksessä kirjallisuudesta yhtenä sivilisaation voimakkaimmista vaikutuskeinoista. Kirjoittamisen taito mainitaan Koraanin ensimmäiseksi ilmestyneessä osassa.[39] Kirjoittaminen on luonnostaan vierasta uskonnolle. Evankeliumit säilyivät pitkään vain suullisen perinteen muodossa, ja nykytiedon mukaan ne kirjoitettiin muistiin vasta kokonainen sukupolvi Jeesuksen jälkeen. Muhammed sitä vastoin saneli Koraanin osia kirjurilleen heti niiden ilmestyksen jälkeen. Jeesus taas ei olisi pitänyt kyseisestä käytännöstä, jota olisi pikemminkin voinut odottaa parjatuilta fariseuksilta.[40]

Koraanin vaatimus oikeudesta taistella pahaa ja sortoa vastaan[41] ei ole uskonnollinen sanan suppeassa merkityksessä. Väkivallasta ja vastarinnasta pidättäytymisen periaatteet ovat lähempänä uskontoa. Kyseiset puhtaan uskonnon periaatteet esiintyvät samassa muodossa sekä Jeesuksen opetuksissa että intialaisessa uskonnollisessa aatteessa: intialaisen muunnelman suora jatkumo on Gandhin satyāgraha, kansalaistottelemattomuuden ja väkivallattoman vastarinnan kautta taistelu[42]. Kun Koraani tukee tai määrää taistelua kärsimyksen ja tottelevaisuuden sijaan[43], kyseessä ei ole uskonnollinen tai moraalisääntö vaan pikemminkin sosiaalipoliittinen sääntö. Muhammed oli soturi. Yksityiskohtaisen aikakirjan mukaan hänellä oli yhdeksän miekkaa, kolme keihästä, seitsemän haarniskaa, kolme kilpeä ja muita aseita. Tämän suhteen Muhammed muistuttaa Moosesta, ”taistelevaa profeettaa”.[44]

Alkoholin kieltämisellä on islamissa pääosin yhteiskunnallinen luonne, sillä alkoholi on ensisijaisesti yhteiskunnallinen pahuus. Uskonnolla yleisesti ottaen ei voi olla mitään alkoholia vastaan. Jotkin uskonnot ovat jopa käyttäneet jonkin verran keinotekoisia piristeitä ekstaasitilan saavuttaakseen – katedraalin pimeys ja suitsukkeen tuoksu kuuluvat samaan kategoriaan. Kristittyjen mielestä viinin symbolisessa muuttumisessa Kristuksen vereksi ehtoollisen aikana ei ole mitään väärää. Tässä ei ole jälkeäkään islamilaisesta opetuksesta, jonka mukaan viini on suuri synti ja siten kielletty (haram). Islam kieltää alkoholin tieteen, ei uskonnon nimissä.

Islamin ainutlaatuinen ominaisuus on sen yhtenäisyys. Osa kuitenkin korostaa islamin uskonnollista puolta yhtenäisyyden kustannuksella ja siten repii rikki yhtenäisyyden kokemusta. Islam pelkistetään uskonnoksi ja mystiikaksi. Heti kun toiminta heikkenee, heti kun laiminlyömme ”osamme tässä maailmassa”[45] emmekä ole enää sopusoinnussa sen kanssa, islamilaisesta valtiosta tulee kuin mikä tahansa valtio, ja islamin uskonto alkaa vaikuttaa minkä tahansa uskonnon lailla: valtiosta tulee vain itseään palveleva alaston voima, ja uskonto alkaa vetää yhteiskuntaa kohti passiivisuutta ja takaperoisuutta. Kuninkaat, emiirit, jumalattomat tieteilijät, papisto, dervissiveljeskunnat, mystiikka, humalaiset runoilijat – kaikki nämä ovat vain sisäisen murtuman ulkoinen muoto tutun kristillisen kaavan mukaisesti: ”Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu”[46]. Pohjimmiltaan mystinen filosofia on kyseisen poikkeaman tyypillisin muoto, jota voitaisiin kutsua käsitteellä islamin ”kristillistäminen”, taantuma islamissa Muhammedista takaisin Jeesukseen.[47]

On myös toinen, vastakkainen uhka, mutta yleisesti ajatellaan, että islamin ”materialismi”, eli sille ominaisten luonnollisten ja sosiaalisten elementtien summa, tekee islamilaisesta maailmasta läpäisemättömän muille äärimmäisen materialistisille opetuksille, joita leviää jatkuvasti Euroopasta. Vallankumousta edeltävällä Venäjällä sen Don Quijotemainen kristinusko ei pystynyt kohtaamaan vasemmiston opetusten realismia. Ei ole sattumaa, että marxilaiset vallankumoukset epäonnistuvat tai niitä ei esiinny ollenkaan islamilaisissa maissa. Islamilla on oma marxilaisuuden muotonsa. Koraani säilytti osittain Vanhan testamentin karun realismin, kun taas marxismi Euroopassa korvaa juutalaista komponenttia, jonka katolinen ja ortodoksinen kristinusko työnsivät täysin syrjään.[48] Järkiperäinen protestantismi taas osoitti pystyvänsä vastustamaan vallankumouksellisia haasteita paremmin. Tästä näkökulmasta katsoen kristinuskon protestanttinen muoto on lähempänä islamia kuin katolinen.

Historiallisten syiden ja kristinuskon ja islamin poliittisten yhteenottojen seurauksena niiden sukulaisuus on usein jätetty huomiotta. On usein sivuutettu se tosiasia, että islam hyväksyy Raamatun pyhänä kirjana ja Jeesuksen Jumalan sanansaattajana. Jos teemme kaikki tarvittavat johtopäätökset, tämä seikka voisi itse asiassa viedä näiden kahden suuren maailmanuskonnon suhteen aivan uudelle tasolle tulevaisuudessa.[49]

Me olemme totisesti antanut sinulle ilmestykset, samoinkuin annoimme Nooalle ja profeetoille hänen jälkeensä; samoin Me olemme antanut ilmestyksiä Aabrahamille, Ismaelille, lisakille, Jaakobille, Israelin sukukunnille, Jeesukselle, Jobille, Joonalle, Aaronille ja Salomolle; Daavidille olemme antanut Psalttarin.      [Koraani 4:163]

Toisista Jumalan lähettiläistä Me olemme sinulle maininnut, toisista emme ole sinulle maininnut: Mooseksen kanssa Jumala puhui itse henkilÖkohtaisesti.[Koraani 4:164]

Oli profeettoja, jotka toivat ihmisille ilosanoman ja (toisia, jotka) varoittivat, jottei ihmisillä heidän lähettämisensä jälkeen olisi mitään veruketta Jumalaa vastaan; Jumala on, näet, mahtava ja viisas.[Koraani 4:165]

Jumala itse todistaa sen, minkä Hän on sinulle ilmoittanut; Hän on ilmoittanut sen viisaudessaan. Samoin enkelit todistavat sen, ja Jumala riittää todistajaksi.[Koraani 4:166]

 

 

 

 

 

[1] Saddukeukset, Zadokin seuraajat, perustivat muinaisen juutalaisen poliittis-uskonnollisen puolueen, joka edusti hierarkian ylintä tasoa ja muodosti papillisen aristokratian ytimen juutalaisvaltion viimeisellä aikakaudella (toisella ja ensimmäisellä vuosisadalla ennen Kristusta). He nojasivat täysin Mooseksen lakiin ja hylkäsivät suullisen ja perinteisen lain.

[2] ben Maimon, M. [Maimonides] (1963). The Guide of the Perplexed (engl. käänt. S. Pines). Chicago: University of Chicago Press.

[3] Strauss, L. (1965). Spinoza’s Critique of Religion (engl. käänt. E. M. Sinclair). New York: Schocken Books.

[4] Renan, E. (1961). Œuvres Complètes, vol. 7: Etudes d’histoire religieuse – Le livre de Job (ed. H. Psichari). Paris: Calmann-Lévy; Berdyaev, N. (1957). The Beginning and the End (engl. käänt. R. M. French). New York: Harper.

[5] Russell, B. (1945). History of Western Philosophy (s. 363-364). New York: Simon and Schuster.

[6] Sombart, W. (1951). The Jews and Modern Capitalism (engl. käänt. M. Epstein). Glencoe, IL: Free Press (vapaa suomennos)

[7] Sombart, W. (n.d.). Les Juifs et la vie économique.

[8] Russell, B. (1945). History of Western Philosophy (s. 342). New York: Simon and Schuster (vapaa suomennos)

[9] Matteus 6:24

[10] Tolstoy, L. (1968) The Christian Teaching, vol. 22: The Complete Works of Count Tolstoy (engl. käänt. L. Wiener). New York: AMS Press (vapaa suomennos)

[11] Kaikki sitaatit evankeliumeista: Matteus 6:31, Matteus 5:29 ja Matteus 5:28.

[12] 1. Kor. 1:19-20

[13] Luukas 3:10

[14] Koraani 2:286

[15] Suzuki, D. T. (1972) Studies in the Lankavatara Sutra, One of the most important texts of Mahayana Buddhism, in which almost all its principal tenets are presented, including the teaching of Zen. London: G. Routledge & Sons, Ltd.; Buddhadasa, B. (1971) Toward the Truth: Hinayana Buddhism (ed. D. K. Swearer). Philadelphia: Westminster Press.

[16] Johannes 18:36

[17] Koraani 21:91

[18] Hegel, G. W. F. (1971) Early Theological Writings (engl. käänt. T. M. Knox & R. Kroner). Philadelphia: University of Pennsylvania Press

[19] Spengler, O. (1926) The Decline of The West (engl. käänt. C. F. Atkinson). New York: A. A. Knopf

[20] Eliade, M. (1958) Patterns in Comparative Religion (engl. käänt. R. Sheed). New York: Sheed & Ward

[21] Hanif tarkoittaa ”hän, joka halveksii vääriä uskontunnustuksia ympärillään ja tunnustaa oikeaa uskontoa”.

[22] ”Tänä päivänä Minä olen saattanut täydelliseksi teidän uskontonne ja sallinut mielisuosioni ylenpalttisesti tulla teidän osaksenne, olen armossani antanut Islaamin teidän uskonnoksenne”, kuten Medinan aikaisessa Koraanin rivissä sanotaan.

[23] Bianco, S. (1976) Polyvalence and Flexibility in the Structure of the Islamic City. WERK Switzerland, 9

[24] de Lubac, H. (1963) The Drama of Atheist Humanism (engl. käänt. E. M. Riley). (4-5, 211). New York: New American Library (vapaa suomennos)

[25] Le Bon: n. p. d.

[26] Usea kristitty tarina kertoo Luciferin kaikkivaltiaasta mahdista.

[27] Qutb, S. (1977) Islam and Universal Peace. Indianapolis: American Trust Publications; Qutb, S. (1970) Social Justice in Islam (engl. käänt. J. B. Hardie). New York: Octagon Books (vapaa suomennos)

[28] Koraani 17-93, 18:110 ja 40:6

[29] Koraani 25:7

[30] Ernest Bloch huomauttaa myös: ”lähes kaikki arabiankieliset teologit olivat myös lääkäreitä.” Bloch, E. (n. d.) Natural Law and Human Dignity. Beograd: n.p., s. 58 – Voidaan tehdä jana filosofiasta teologiaan, lakiin ja lääketieteeseen. (vapaa suomennos)

[31] Pyhä Bernhard Clairvauxlainen vaati, että kirkot ja luostarit rakennettaisiin mahdollisimman kauas kaupungeista. Clark, K. (1962) Civilization: A Personal View. London: British Broadcasting Corporation

[32] Ibid. (vapaa suomennos)

[33] Vatikaanin toisessa kirkolliskokouksessa esitetty ehdotus yhteishallinnosta paavin yksin johtaman instituution sijaan epäonnistui, sillä ajatus oli täysin kristinuskon luonnetta vastaan.

[34] Koraani 49:1

[35] Koraani 3:6 ja 4:1. Vertaa myös Koraani 49:10 ja Matteus 12:47-49.

[36] Vertaa Matteus 6:28 ja Koraani 62:10.

[37] Koraani 2:30

[38] Islam on ainoa oman yhtenäisen lain laatinut uskonto.

[39] Koraani 96:4-5

[40] Mooses harjoitti myös kirjoittamista, joka sopi hänen paikkaansa ja tehtäväänsä historiassa (4. Mooseksen kirja 33:2, Kirje roomalaisille 10:5).

[41] Koraani 42:39

[42] Gandhi, M. K. (1931) Satyagraha in South Africa, Mahatma Gandhi at Work (ed. C. F. Andrews). New York: The Macmillan Company; Homberger-Erikson, E. (1969) Gandhi’s Truth on the Origins of Militant Nonviolence. New York: Norton

[43] Koraani 2:216, 22:39, 60:2, 8-9, 61:10-11 jne.

[44] Mooseksen ja Muhammedin ja juutalaisuuden ja islamin välillä on paljon muitakin rinnakkaisuuksia, joita taas ei ole juutalaisuuden ja kristinuskon välillä. Tietyllä tapaa kahdella jälkimmäisellä opetuksella on teesi-antiteesi-asetelma, mikä voi selittää antisemitismin ilmiötä useimmassa kristityssä maassa, kun taas antisemitismi on täysin vieras ajatus islaminuskoisille kansoille.

[45] Koraani 2:177

[46] Matteus 22:21

[47] On sanomattakin selvää, että viittaamme tässä eräiden dervissiveljeskuntien vääränlaiseen uskonnon harjoittamiseen, jonka myötä heidän hurskaudestaan tuli passiivisuutta ja aktiivisesta elämästä vetäytymistä. Jos kyseessä on kuitenkin syvällinen uskonnollisuus, voimme sanoa, että jokainen muslimi on sufi, ja Muhammed oli sufi ennen ketään muuta.

[48] Yhtymäkohtia Vanhan testamentin ja Koraanin välillä on jakeissa, jotka kritisoivat vallan ja rikkauden halveksittavia haltijoita. Koraani pauhaa esimerkiksi ”ylpeitä päällikköjä” (7:75), ”pahojen johtajia” (6:123), ”arvohenkilöitä” (7:59), ”uskottomain johtomiehiä” (11:27), ”ylenpalttista vaurautta” (34:34) vastaan. Tämä tietenkin viittaa sekä juutalaisuudelle että islamille tyypilliseen yhteiskunnalliseen osallistumiseen.

[49] ”Ja lausu: ‘Me uskomme siihen, mikä on meille ylhäältä lähetetty ja mikä myös teille on lähetetty, ja meidän Jumalamme ja teidän Jumalanne on sama ja me olemme Hänelle alamaisia’” (Koraani 29:46). Tai: ”Sano: ’Te Pyhän kirjan omistajat, tulkaa yhteisymmärrykseen meidän kanssamme …’” (Koraani 3:64) jne.

Sinetöity Nektari

Sinetöity Nektari

Useimmat arabit olivat noudattaneet Ismaelin (AS) kutsua ja tunnustaneet hänen isänsä, Aabrahamin (AS), uskontoa. He palvoivat Allahia (SWT), tunnustivat hänen ykseytensä ja seurasivat hänen uskontoansa pitkän aikaa, kunnes unohtivat osan siitä, mistä heitä oli muistutettu. He pitivät kuitenkin kiinni perusasioista kuten yksijumalaisuudesta, sekä monista muista Aabrahamin (AS) uskonnon ajatuksista.

Islam ja ihmisen kohtalo

Islam ja ihmisen kohtalo

Jotkut aiheet saattavat soveltua vaihtelevasti objektiiviseen tutkimukseen, ja joissakin tapauksissa henkilökohtainen omistautuminen vain vääristää itsestään selviä asioita ja tasapainoista vaikutelmaa. Uskonto on eri asia, sillä siinä objektiivisuus riipaisee vain pintaa sivuuttaen…

Muslimin mielen ymmärtäminen

Muslimin mielen ymmärtäminen

Silloin tällöin ilmestyy kirja, joka todella muuttaa perusteellisesti käsityksemme maailmasta. Yksi
henkilö kerrallaan. Muslimin Mielen Ymmärtäminen on yksi tuollainen kirja….

Den sista profetens liv

Den sista profetens liv

Muhammad, sallā Allahu ‘alayhi wa sallam, frid och välsignelser från Allah (Gud) över honom, var en nåd över universum. Hans liv lyser för alltid som en symbol för ljus och vägledning i all evighet och för alla människor. Han var Guds sista budbärare till mänskigheten, Profeternas Sigill.

Viimeisen profeetan elämä

Viimeisen profeetan elämä

Vaikka pimeys ja pahuus tuntuvat toisinaan valtaavan alaa maailmassamme, kiinnostus islamia kohtaan on kasvanut ja tuonut toivoa monelle totuutta ja tietoa etsivälle. Harmillista kyllä, tätä kiinnostusta ovat aika ajoin kasvattaneet myös maailmanlaajuisen jännityksen…

Ihmisoikeudet islamissa

Ihmisoikeudet islamissa

“Ihminen on syntynyt vapaana, mutta on kaikkialla kahleissa”. Tämä paradoksi on yhtä totta tällä vuosisadalla kuin se oli 1700-luvulla tai aikaisemminkin. Kaikki yritykset etsiä ongelmaan ratkaisu puhtaasti maalliselta pohjalta epäonnistuvat ietyn pisteen jälkeen. Joiltakin kohdin nykytilanne on parannus…

Fatima Az-Zahra

Fatima Az-Zahra

Mitä nainen ei voi tehdä? Hän voi tehdä kaikkea, paitsi sitä minkä Allah on kieltänyt. Islamin opetukset kertovat meille mitkä ovat käyttäytymisemme rajat, jotka ylittäessämme joudumme vaikeuksiin sekä tässä että tulevassa elämässä.
Naisista parhaat ovat eläneet…

Oikeudenmukaisuuden Kuningaskunta

Oikeudenmukaisuuden Kuningaskunta

Tämä on erilainen kirjasarja, joka sopii kaikenikäisille lapsille. Islamilaisen neuvontakeskuksen julkaisema muslimilasten kirjasto tuottaa nuorille lukijoille kirjallisuutta, jota he eivät ehkä voi mistään muualta saada. Useimmat nykyiset lastenkirjat tähtäävät…

Musliminainen

Musliminainen

Esipuhe Islam on väärinymmärretty uskonto Suomessa. Kirjat ja tiedotusvälineet antavat usein kielteisen kuvan islamista mlyötävaikuttaen ennakkoluulojen, jotka vaikeuttavat suomalaisten ja muslimisen välisiä suhteita, syntyyn. Muslimien tietämättömyys omasta...