Ihmisoikeudet islamissa

Kirja pdf-muodossa tässä linkissä
http://islaminneuvontakeskus.fi/wp-content/uploads/2019/02/ihmisoikeudet_islamissa.pdf

SISÄLLYSLUETTELO

Johdanto 7

Kappale 1. Islamin poliittinen viitekehys 7

Kappale 2. Ihmisoikeudet länsimaissa ja islamissa 15

Kappale 3. Perusoikeudet 17

Kappale 4. Kansalaisten oikeudet islamilaisessa valtiossa 23

Kappale 5. Sotavihollisten oikeudet 35

3

ESIPUHE

“Ihminen on syntynyt vapaana, mutta on kaikkialla kahleissa”. Tämä paradoksi on yhtä totta tällä vuosisadalla kuin se oli 1700-luvulla tai aikaisemminkin. Kaikki yritykset etsiä ongelmaan ratkaisu puhtaasti maalliselta pohjalta epäonnistuvat ietyn pisteen jälkeen. Joiltakin kohdin nykytilanne on parannus siihen mikä vallitsi kolme vuosisataa sitten; jossain mielessä asiat ovat huonontuneet.

Totalitarismi ja tyrannimaisuus loukkaavat nykyään enemmän ihmisoikeuksia tietyissä osissa maailmaa kuin mitä ne loukkasivat ennen. Uusia uhkia on noussut vapautta ja ihmisarvoa vastaan nykyaikaisen teknologisen yhteiskunnan rakenteista. Tarve arvioida uudelleen niitä perusteita, joille koko ihmisoikeuksien käsite pohjaa, ei siksi ole koskaan ollut niin tähdellinen kuin nyt. Mawlana Abu al-Acla Mawdudi, yksi islamilaisen maailman johtavia ajattelijoita, jolla on ollut suuri vaikutus ihmisiin kaikkialla, on tutkinut tätä aihepiiriä Koraanin ja sunnan, islamin lähteiden, sisältämän jumalallisen opetuksen avulla.

Mawdudi syntyi 1903 kristillistä ajanlaskua ja aloitti julkisen uransa jo 1918. Hän kirjoitti ja puhui toimittajana, oppineena, uskonnollisena ajattelijana ja liikkeen johtajana. Hän kirjoitti yli sata laa­juudeltaan eri tyyppistä kirjaa ja piti yli tuhat puhetta. Hänen kuolemansa vuonna 1979 merkitsee yhden aikakauden loppua.

Mawdudi suoritti ensiesiintymisensä Indo-Pakistanin niemimaan älymystöpiireissä 1927. Silloin hän oli vasta 24-vuotias ja aiheutti hämminkiä laajalla tieteellisellä työllään Al-Jihad fi al-islam (Jihad = ponnistelua, kamppailua Jumalan tiellä), joka julkaistiin ensin sarjana sanomalehdessä ja ilmestyi myöhemmin kirjaksi koottuna vuonna 1930. 30-luvun alkupuolella hän oli merkittävä, hallitseva ja lannistumaton hahmo Indo-Pakistanin niemimaan älymystöpiireissä. Kuukausittain

ilmestynyt Tarjuman al-Qur’an -lehti, jota hän toimitti vuodesta 1933 on ollut merkittävä

henkinen vaikuttaja niemimaan muslimiälymystön keskuudessa. 1940- luvulta lähtien Mawlana Mawdudin kirjoituksia alkoi saada käännöksinä erityisesti arabiaksi ja englanniksi, ja niiden myötä hänen ajatuksensa ovat kiinnostaneet yhä kasvavaa joukkoa laajalti niemimaan ulkopuolella. Ei ole liioiteltua sanoa, että kuolemaansa mennessä hänestä oli tullut aikamme eniten luettu musli­mikirjailija ja hän on vaikuttanut kaikkialla maailmassa tapahtuvaan tämänhetkiseen islamilaisen

toiminnan ja islamilaisten ajatusten ja tunteiden nousuun.

Islam ei kuitenkaan ollut Mawlana Mawdudille pelkkä älyllisen kiinnostuksen kohde. Hän yritti tietoisesti elää islamin oppien mukaisesti ja islamin varten. Jo 25-vuotiaana hän omisti kaiken energiansa islamin opetusten selittämiseen ja oli päättänyt tehdä kaikkensa tuodakseen islamin opetukset käytännön todellisuudeksi. Mawlana Mawdudi vakuutti aina painokkaasti, että islam ei ole vain metafyysisten oppien järjestelmä tai vain joukko rituaaleja eikä toisaalta pelkkä yksilön käyttäytymistä ohjaava sääntökokoelma. Islam on elämäntapa, jonka perusta on jumalallisissa

ilmoituksissa; elämäntapa, jonka tietoisuus Jumalasta on läpäissyt, ja joka tähtää Jumalan tah­don toteuttamiseen sekä hyvään ja oikeamieliseen elämään. Muslimi on sitoutunut tähän elämäntapaan ja todistamaan siitä sanoillaan ja teoillaan pyrkien siten tuomaan koko maailman islamin piiriin. Sen lisäksi mitä Mawlana Mawdudi antoi islamilaiselle ajattelulle hän perusti tätä päämäärää varten vuonna 1941 liikkeen, joka tunnetaan nimellä Jama`at -i-islami (The Islamic

Organization). Hän toimi tämän liikkeen johtajana sen perustamisesta lähtien vuoteen 1972. Myös sen jälkeen kun hän terveytensä tähden oli luopunut velvollisuuksistaan liikkeen

4

muodollisena johtajana, hän pysyi merkittävänä ohjauksen ja innoituksen antajana Jama`at al-islami-järjestöön kuuluville ja myös hyvin suurelle 8 joukolle miehiä ja naisia ympäri maapalloa, joilla ei ole mitään siteitä tuohon järjestöön. Yhä useammat ihmiset, erityisesti nuoren polven muslimit, arvostavat Mawdudia ja tuntevat omakseen hänen niin selvästi ja kirkkaasti ilmaiseman näkemyksen islamista.

Mawlana Mawdudi ei siis ollut vain akateemisesti asennoitunut ihminen. Hän oli myös toimen ihminen, joka oli sitoutunut ankaraan taisteluun islamilaisen näkemyksen toteuttamiseksi. Tämän taistelun aikana monet hänen luonteensa erinomaiset ominaisuudet tulivat esiin – erityisesti hänen jalomielisyytensä ja kärsivällisyytensä. Koska Mawdudi osallistui käytännön toimintaan, hän joutui Pakistanin valtaa pitävien vainon kohteeksi erityisesti vuoden 1948 jälkeen. Nämä eivät ymmärtämään hänen liikkeensä todellisia syitä ja luonnetta. Hän joutui kärsimään vankeutta

kuten muut islamin suuret sankarit; Abu Hanifa, Ahmad ibn Hanbal, Ibn Taymiya, sheikki Ahmad Sirhindi ja omana aikanamme Sayyid Qutb vain muutamia kuuluisuuksia nimeltä mainitaksemme. Vain täpärästi hän vältti hirsipuun vuonna 1953 ja salamurhaajan luodit vuonna 1963. Kohdates­saan vainoa asiansa tähden Mawlana Mawdudi säilytti arvokkuutensa ja pelottomuutensa. Näillä ominaisuuksillaan hän saavutti sekä ystävien että vihollisten kiintymyksen ja kunnioituksen.

On merkittävää, että huolimatta raskaista velvollisuuksista, joita Mawlana Mawdudin harteilla laajan liikkeen johtajana oli, hän oli tuottelias kirjoittaja ja hänen kirjoituksensa ovat vaikuttavia sekä määrällisesti että laadullisesti. Mawdudin pääteos on ilman muuta Pyhän Koraanin käännös ja sen selitys, tafsir, joka edustaa hänen eleganttia kirjallista tyyliään, hänen oppineisuuttaan ja hänen ajatuksensa selkeyttä ja säkenöivyyttä. Yksi Mawlana Mawdudin ominaisuuksista

oli hänen kykynsä tuoda esiin islamin merkitys nykyajan ihmisten ongelmiin ja huoliin. Tämä johtuu suuresti siitä, että hänessä yhdistyi islamin tuntemus nykyajan ihmisen älyllisisten suun­tausten ja käytännöllisisten ongelmien ymmärtämiseen. Nykyaikaisuuden vaateita kohdatessaan Mawlana Mawdudi ei ollut jäykkä äärikonservatiivi. Hän ei myös tuntenut pelon sekaista kunnioi­tusta aikamme aatteiden tai instituutioiden edessä vain siksi, että ne ovat muodikkaita nykyään tai ovat saavuttaneet arvostusta niissä maissa, jotka ovat tällä hetkellä maailman johdossa.

Hän pyrki siihen että muslimit omaksuisivat luovasti terveet ja hyödylliset piirteet inhimillisen kokemuksen kasvavista rikkauksista ja käyttäisivät niitä palvelemaan elämän korkeampia päämääriä, jotka ruumiillistuvat islamin traditiossa. Tämä piirre Mawlana Mawdudissa on vetänyt monia puoleensa, mutta samalla se on torjunut useita muita, erityisesti äärikonservatiiveja ja yltiömäisen länsimaistuneita elementtejä muslimiyhteiskunnissa.

Ihmisoikeudet islamissa on suomennos englanninkielisestä käännöksestä, joka puolestaan on käännös puheesta, jonka Mawlana Mawdudi piti Kansalaisoikeuksien ja Vapauden Foorumissa (Civil Rights and Liberties Forum). Tilaisuus pidettiin 16.11.1975 Flatties hotellissa Lahoressa Paki­stanissa. Jotta keskustelu saisi oikeat mittasuhteet, siihen on liitetty Mawlana Mawdudin aikaisem­min pitämä puhe islamin poliittisesta järjestelmästä. Nämä kaksi puhetta yhdessä auttavat lukijaa

muodostamaan selkeän kuvan islamin poliittisesta viitekehyksestä ja islamin ihmisoikeuksien luonteesta ja käsitteestä.

5

Kappale 1

ISLAMIN POLIITTINEN VIITEKEHYS 1

Islamin poliittinen systeemi perustuu kolmeen periaatteeseen; Jumalan ykseyteen (tawhid), pro­feettojen olemassaoloon (risala) ja siihen että ihminen on Jumalan asettama sijaishallitsija maan päällä (khilafa). 2)

Tawhid tarkoittaa sitä, että Jumala yksin on kaiken olevaisen – niin orgaanisen kuin epäorgaan­isenkin Luoja, Ylläpitäjä ja Hallitsija. Hänellä yksin on oikeus käskeä tai kieltää. Vain Häntä palvel­laan ja vain Hänelle ollaan kuuliaisia. Emme ole omin ehdoin ansainneet mitään elämän moninai­suudesta. Antelias Jumala yksin on antanut meille aistimme ja jäsenemme, henkiset ja ruumiilliset kykymme ja näennäiset mahdollisuutemme hallita aineellista maailmaa.

Täten meidän päätettävissämme ei ole olemassaolomme tarkoitus eikä hallinnassamme oleva elämänpiiri, eikä kenellekään toisella ole oikeutta tehdä näitä päätöksiä puolestamme. Tämä oikeus on vain yksin Jumalalla. Tämä Jumalan ykseyden periaate tekee tarkoituksettomiksi ihmis­ten laillisen ja poliittisen itsemääräämisoikeuden. Yksikään ihminen, perhe, luokka tai rotu ei voi asettaa itseään Jumalan yläpuolelle. Jumala yksin on hallitsija ja hänen käskyistään muodostuu

islamilainen laki.

Risala on välikappale, jonka kautta olemme saaneet Jumalan lain. Tätä kautta olemme saaneet Koraanin, kirjan, jossa Jumala on antanut lakinsa. Profeetta Muhammedin (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) puheiden ja tekojen avulla ja hänen esimerkkinsä kautta tuo kirja sai arvovaltaisen tulkinnan. Koraani asetti selvät periaatteet, joille ihmiselämän tulisi perustua ja Jumalan Profeetta vakiinnutti islamilaisen elämäntavan mallin näiden periaatteiden mukaisesti. Sharicaksi kutsuttu

käsite muodostuu näistä kahdesta.

Khilafa tarkoittaa “edustamista”. Ihminen on islamissa Jumalan edustaja, Hänen sijaitshallitsijansa maan päällä. Hänen valtuutettunaan ihmistä vaaditaan käyttämään Jumalan hänelle antamaa valtaa säädetyissä rajoissa.

Tämän havainnollistamiseksi ottakaamme seuraava esimerkki. Teillä on omaisuutta, jota joku toinen on määrätty hoitamaan puolestanne. Yleensä vallitsee neljä ehtoa: ensiksi, omaisuuden todellinen omistaja olette te eikä omaisuuden hoitaja. Toiseksi hän hoitaa omaisuuttanne antami­enne ohjeiden mukaan.

Kolmanneksi hän käyttää valtaansa teidän määrittelemienne rajojen sisällä. Neljänneksi omai­suuden hoidossa hän toteuttaa teidän toiveitanne ja tarkoitusperiänne eikä omiaan. Kuka tahan­sa edustaja, joka ei täytä näitä neljää ehtoa käyttää väärin asemaansa ja rikkoo sopimuksen, joka sisältyy käsitteeseen “edustaminen”. Tätä islamissa tarkoitetaan, kun nimitetään ihmistä Jumalan edustajaksi (khalifa) maan päällä. Täten edellämainitut neljä ehtoa sisältyvät myös khilafan

käsitteeseen. Valtio, joka on perustettu sopusoinnussa tämän poliittisen teorian kanssa on itsea­siassa Jumalan hallintoa edustava valtio.

__________

1) Tämä on suomennos englanninkielisestä puheen käännöksestä, jonka kirjoittaja piti Radio Pakistanissa, Lahoressa, 20.1.1948. Tekstiä on vähän korjattu – Julkaisija.

2) Yksityiskohtainenn selonteko näistä periaatteista löytyy Mawdudin kirjasta Islamic Law and Constitution, Lahore, 1960.

6

Islam ja demokratia

Edellä esitetty selitys khilafa-termistä osoittaa, että yksikään yksilö, hallitsijasuku tai luokka ei voi olla khalifa. Khilafan laillistettu käskyvalta annetaan kokonaisuudessaan sellaiselle yhteisölle, joka on valmis täyttämään edustajan ehdot sen jälkeen kun se on sitoutunut tawhidin ja risalan periaatteisiin. Sellainen yhteiskunta hoitaa khilafan vastuun kokonaisuudessaan ja jokainen yhteisön jäsen osallistuu siihen.

Tämä on lähtöpiste, josta islamin demokratia alkaa. Jokainen yksilö islamilaisessa yhteisössä nauttii Jumalan kalifaatin oikeuksista ja vallasta ja tässä suhteessa kaikki yksilöt ovat tasa-arvoisia. Kukaan ei saa riistää toiselta tämän oikeuksia ja valtaa. Valtionasioita hoitava edustustajainlaitos muodostetaan kansalaisten kanssa sopimalla ja valtiovalta on ainoastaan sen vallan jatke, jonka kansalaiset ovat delegoineet edustajille. Kansalaisten mielipide on ratkaiseva hallitusta muo­dostettaessa ja hallitus toimii heidän neuvojensa ja toivomustensa mukaisesti.

Se joka hankkii kansalaisten luottamuksen, hoitaa kalifaatin tehtäviä ja velvollisuuksia heidän puolestaan ja kun hän menettää luottamuksen hänen on väistyttävä. Tässä suhteessa islamin poliittinen järjestelmä on niin täydellinen demokratian muoto kuin vain on mahdollista olla.

Islamilainen demokratia eroaa länsimaisesta demokratiasta siinä että edellinen perustuu omae­htoisen kansanvallan käsitteeseen, kun taas jälkimmäinen nojaa kansan khilafan periaatteeseen. Läntisessä demokratiassa ihmiset ovat hallitsijoita. Islamissa ylin valta kuuluu Jumalalle ja ihmiset ovat hänen sijaishallitsijoitaan tai edustajiaan. Edellisessä ihmiset laativat omat lakinsa, jälkimmäi­sessä heidän täytyy seurata ja totella Jumalan määräyksiä, sharicaa, jonka Hän on antanut Pro­feettansa välityksellä. Toisessa hallitus ottaa tehtäväkseen täyttää kansan tahdon; toisessa

hallituksen ja kansan pitää täyttää Jumalan tahto.

Islamilaisen valtion tarkoitus

Nyt voimme tarkastella lähemmin sellaisen valtion luonnetta, joka on rakennettu tawhidin, risalan ja khilafan 3) perustalle.

Pyhä Koraani ilmoittaa selvästi, että valtion päämäärä ja tarkoitus on vakiinnuttaa, säilyttää ja ke­hittää niitä hyveitä, joiden Luoja toivoo rikastuttavan ihmiselämää ja ehkäistä niitä pahoja asioita, joita Hän pitää inhottavina.

Islamilainen valtio ei ole tarkoitettu ainoastaan poliittisen hallinnon välineeksi eikä myöskään minkään erityisen ihmisryhmän yhteisen tahdon täyttymykseksi. Islam asettaa pikemminkin valtiolle korkean ihanteen, jonka saavuttamiseksi valtion täytyy käyttää kaikki käytössään olevat keinot.

Ihanteena on että puhtauden, kauneuden, hyvyyden, hyveellisyyden, menestyksen ja vaurauden ominaisuuksia pitää tukea ja kehittää, koska Jumala haluaa niiden kukoistavan Hänen kansansa piirissä. Kaikkinainen riisto, epäoikeudenmukaisuus ja levottomuus, jotka Jumalan silmissä ovat tuhoisia maailmalle ja vahingollisia Hänen luotujensa elämälle, pitäisi tukahduttaa ja estää. Islam antaa meille selkeät suuntaviivat moraalijärjestelmästään osoittamalla selvästi halutut hyveet ja

epätoivotut pahat teot. Pitäen tämän mielessään islamilainen valtio voi suunnitella hyvin­vointiohjelmansa kaikkina aikoina ja missä tahansa ympäristössä.

––––––––––

3) Yksityiskohtainen tutkimus kaikista näistä ja muista olennaisista kohdista, ks. Islamic Law and Constitution – Julkaisija.

7

Islam vaatii, että moraalisuuden periaatteita on noudatettava kaikin keinoin ja kaikilla elämän alueilla jatkuvasti. Täten muuttumaton periaate on se, että valtion tulee pohjata toimintansa oikeudenmukaisuuteen, totuuteen ja rehellisyyteen. Valtio ei missään olosuhteissa saa sietää petosta, valheellisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta poliittisen, hallinnollisen tai kansallisen tar­koituksenmukaisuuden nimissä. Etusija täytyy aina antaa totuudelle, rehellisyydelle ja oikeudelle olkoonpa kysymys hallitsijan ja alamaisten suhteista valtion sisällä tai valtion suhteista muihin

valtioihin.

Islam asettaa samanlaisia velvollisuuksia valtiolle ja yksilölle. Kaikki sopimukset ja velvollisuudet pitää täyttää, kanssakäymisessä ja liiketoimissa on oltava yhtenäinen käytäntö, oikeuksien ohella velvollisuudet on muistettava eikä toistenkaan oikeuksia saa unohtaa silloin, kun odottaa heidän täyttävän velvollisuutensa. Valtaa ja vaikutusvaltaa on käytettävä oikeudenmukaisuuden vakiinnut­tamiseen eikä epäoikeudenmukaisuuden harjoittamiseen. Velvollisuutta tulee pitää pyhänä

sitoumuksena ja se on täytettävä tunnontarkasti ja valta tulee käsittää Jumalalta saaduksi luotta­mukseksi, ja sitä tulee käyttää siinä uskossa, että ihminen joutuu tekemään tiliä toimistaan Jum­alalle kuolemanjälkeisessä elämässä.

Perusoikeudet

Vaikka islamilainen valtio voidaan perustaa mihin maailmankolkkaan tahansa, islam ei pyri rajoit­tamaan ihmisoikeuksia tai etuoikeuksia vain sellaisen valtion rajojen sisälle. Islam on asettanut ihmiskunnalle yleismaailmallisia perusoikeuksia, joita tulee noudattaa ja kunnioittaa kaikissa olosuhteissa. Esimerkiksi ihmisveri on pyhää ja sitä ei saa vuodattaa ilman painavia perusteista. Naisia, lapsia, vanhuksia, sairaita tai haavoittuneita ei saa sortaa. Naisten kunniaa ja siveellisyyttä pitää kunnioittaa, nälkäisiä tulee ruokkia, alastomat vaatettaa ja haavoittuneet tai sairaat on

hoidettava lääketieteellisesti riippumatta siitä kuuluvatko he islamilaiseen yhteisöön, vai ovatko he vihollisten joukosta. Nämä ja muut säädökset 4) islam on määrännyt kaikkia ihmisiä koskeviksi perustavaa laatua oleviksi oikeuksiksi siksi, koska ihmistä tulee kunnioittaa ihmisenä.

Islam ei myöskään rajaa oikeuksia vain kansalaisille, jotka ovat syntyneet tietyssä valtiossa. Mus­limi, koska hän on muslimi, tulee islamilaisen valtion kansalaiseksi samalla hetkellä kun hän astuu islamilaisen maan alueelle aikomuksenaan asua siellä ja täten hän saa nauttia samanarvoisista oikeuksista kuin mitä syntymän kautta kansalaisuuden saaneet. Islamilaisessa valtiossa jokaista muslimia on pidettävä sopivana vastuunalaisimpaankin asemaan tekemättä eroa rodun, värin tai

yhteiskuntaluokan välillä.5)

Islam on myös asettanut tiettyjä oikeuksia niille ei-muslimeille, jotka ehkä elävät islamilaisen valtion rajojen sisällä ja nämä oikeudet muodostavat osaltaan islamilaisen perustuslain.6) Is­lamilaisessa terminologiassa sellaisia ihmisiä kutsutaan dhimmeiksi, “suojateiksi”, mikä osoittaa, että islamilainen valtio on tehnyt liiton heidän kanssaan ja taannut heille suojelunsa. Dhimmien elämää, kunniaa ja omaisuutta on kunnioitettava ja suojeltava aivan samalla tavalla kuin muslimi­kansalaisten. Muslimin

––––––––––

4) Keskustellaan seruaavissa kappaleissa.

5) Jotkut tässä viitatuista kohdista toteutuvat kun islamilainen valtio on saavuttanut lopullisen muotonsa – Julkaisija. 6) Yksityiskohtaisemmin ks. Islamic Law and Constitution.

8

Islamilainen valtio ei saa sekaantua ei-muslimeiden henkilökohtaisiin oikeuksiin, vaan heillä on täysi omantunnon ja uskonvapaus ja he ovat vapaita suorittamaan uskonnollisia menojaan ja seremonioitaan omalla tavallaan. He saavat levittää uskontoaan ja heillä on jopa oikeus kritisoida islamia niissä rajoissa, jotka laki ja hyvä tapa säätävät.

Nämä oikeudet ovat peruuttamattomia. Ei-muslimeilta ei voi riistää näitä oikeuksia, jos he tunnus­tavat liiton, joka suo heille kansalaisuuden. Vaikka joku eiislamilainen valtio sortaisi muslimikan­salaisiaan miten paljon tahansa, islamilainen valtio ei saa kostaa omille ei-muslimi-kansalaisilleen. Vaikka kaikki muslimit islamilaisen valtion ulkopuolelta teurastettaisiin, niin valtio ei saa epäoi­keudenmukaisesti vuodattaa yhdenkään sellaisen ei-muslimin verta, joka asuu sen rajojen

sisäpuolella.

Toimeenpanovalta ja lainsäädäntö

Hallituksen johtamisen vastuu islamilaisessa maassa on uskottu johtajalle (amir), jota voidaan verrata länsimaisten demokraattisten valtioiden presidenttiin tai pääministeriin. Kaikilla aikuisilla naisilla ja miehillä, jotka hyväksyvät perustuslain peruspykälät on oikeus äänestää amiirin vaaleis­sa.7)

Johtajalta vaaditaan, että hänen tulisi nauttia enemmistön luottamusta ja että hän ymmärtää is­lamin hengen parhaan tietoonsa nähden. Hänen tulee pelätä Jumalaa ja hänellä on oltava valtion­johtotaitoa. Lyhyesti, hänellä tulee olla sekä hyveitä että kykyjä.

Kansa valitsee myös shuran, neuvoston, auttamaan ja ohjaamaan johtajaa. Johtajan on toimittava tämän neuvoston ohjeiden mukaisesti. Johtaja voi pysyä virassaan vain niin kauan kun hän nauttii kansalaistensa luottamusta ja hänen pitää luopua vallastaan heti kun häneen ei enää luoteta. Jokaisella kansalaisella on oikeus arvostella johtajaa ja hänen hallitustaan ja kaikki kohtuulliset keinot kansalaisten mielipiteen ilmaisuun täytyy olla käytettävissä.

Islamilaisen valtion vallankäyttöä tulee harjoittaa kuten sharica-laissa on kuvattu. Jumalan ja Hänen Profeettansa ohjeet on hyväksyttävä ja niitä on noudatettava, ja mikään lakia säätävä elin ei saa muuttaa tai muokata niitä eikä säätää yhtään lakia, joka olisi ristiriidassa niiden kanssa. Ne käskyt, jotka voidaan tulkita kahdella tai useammalla tavalla pitää antaa neuvoston alakomitean käsiteltäväksi, joka koostuu islamin lakiin perehtyneistä henkilöistä. Lainsäädäntöneuvostolla on

suuri toimintavalta sellaisissa asioissa, joista sharicassa ei ole erityisiä ohjeita ja lakiasäätävällä neuvostolla on niissä asioissa tulkinnanvapaus.

Islamissa tuomioistuinta ei valvo toimeenpaneva elin, vaan se saa toimivaltansa suoraan shari­casta ja on vastuussa Jumalalle. Hallitus nimittää tuomarit, mutta sitten kun tuomari on nimitetty virkaansa hänen täytyy jakaa oikeutta puolueettomasti Jumalan lakien mukaisesti. Hallituksen elimet, toimihenkilöt ja viranhaltijat eivät ole tuomiovallan ulottumattomissa. Näin korkeinkin hallituksen toimenhaltija on tarvittaessa kutsuttava oikeuteen kantajana tai vastaajana. Hallitsijat ja hallitukset ovat saman lain alaisuudessa, ja mitään erottelua ei saa tapahtua aseman, vallan

tai etuoikeuksien tähden. Islam puolustaa tasa-arvoa ja pitää tästä periaatteesta pikkutarkasti

kiinni niin sosiaalisella, taloudellisella kuin poliittisellakin alueella.

––––––––––

7) Ks. Islamic Law and Constitution.

9

Kappale 2

IHMISOIKEUDET LÄNSIMAISSA JA ISLAMISSA

Länsimainen lähestymistapa

Länsimaiden ihmisillä on tapana lukea kaikki hyödyllinen kehitys maailmassa omaksi ansiokseen. On esimerkiksi kovaäänisesti väitetty, että maailma johti perusihmisoikeudet Britannian Magna Cartasta, joka kirjoitettiin kuusisataa vuotta islamin tulon jälkeen. Totuus kuitenkin on, että ennen 1600-lukua kenellekään ei juolahtanut mieleen väittää, että Magna Carta sisälsi tuomioistuimen muodostaman oikeudenkäynnin Habeas Corpuksen ja parlamentin hallintaan kuuluvan veroo­ikeuden. Jos Magna Cartan laatineet ihmiset eläisivät nyt, he hämmästyisivät suuresti jos heille kerrottaisiin, että heidän asiakirjansa säilytti uskollisesti nämä ihanteet ja periaatteet.

Minun tietämykseni mukaan lännellä ei ollut yksilön- ja kansalaisoikeuksien käsitettä ennen 1600-lukua ja tuo käsite muuttui käytännöksi vasta 1700-luvulla, jolloin se kirjoitettiin Amerikan ja Ranskan perustuslakeihin.

Vaikka tämän jälkeen monien maiden perustuslaissa oli viittauksia perusihmisoikeuksiin, nämä oikeudet esiintyivät useimmiten vain paperilla. Tämän vuosisadan puolessavälissä Yhdistyneet Kansakunnat, jota voi jo kutsua sattuvammin Jakautuneiksi Kansakunniksi, laati kansainvälisen ihmisoikeuksien julistuksen ja antoi päätöksen, jossa se tuomitsi kansanmurhat. Laadittiin myös säännöksiä niitä estämään, mutta ei ole yhtäkään YK:n päätöstä tai säännöstä, jonka voisi pakot­tamalla saada läpi, jos kyseessäoleva maa haluaa estää sen. Ne ovat siten vain hurskaiden

toiveiden ilmauksia. YK:lla ei ole käytettävissään pakotteita, ei fyysistä tai moraalista voimaa pa­kottaa maita mihinkään. Huolimatta kaikista ylväistä YK:n päätöksistä ihmisoikeuksia loukataan ja poljetaan raskaasti.

Islamilainen lähestymistapa

Kun puhutaan islamin ihmisoikeuksista tarkoitetaan Jumalan antamia oikeuksia. Kuninkaitten ja lakiasäätävien neuvostojen takaamat oikeudet voidaan ottaa pois yhtä helposti kuin ne voidaan antaakin, mutta yhdelläkään ihmisellä tai hallintojärjestelmällä ei ole valtaa ottaa pois Jumalalta saatuja oikeuksia.

YK:n perustamisasiakirjaa, julistuksia ja päätöksiä ei voi verrata Jumalan määräämiin oikeuksiin. Edelliset eivät velvoita ketään kun taas jälkimmäiset ovat oleellinen osa islamin uskoa. Kaikkien muslimien ja islamilaisina itseään pitävien hallitusten on hyväksyttävä, tunnustettava ja toteu­tettava niitä. Jos ne eivät kykene toteuttamaan niitä tai rikkovat niitä vastaan, samalla kun ne teeskentelevät toteuttavansa niitä, ne eivät voi välttää Pyhän Koraanin tuomiota:

“Joka ei käytä Jumalan ilmestystä oikein, on uskoton. (kafirun) (5:44).

Seuraava säe julistaa myös: Kolmas jae samasta suurasta sanoo:

“…kuuluu väärintekijöihin. (zalimun) (5:45).

10

taistelussa mukana jäätyään hoitamaan sairasta vaimoaan. Todellakin hän kuoli pian taistelun päätyttyä ennen kuin Profeetta oli ehtinyt palata taistelukentältä. Palatessaan Medinaan, Profeet­ta vieraili ensitöikseen hänen haudallaan.

11

Kappale 2

PERUSIHMISOIKEUDET

Me olemme jo nähneet, että jokaisella ihmisellä on perus ihmisoikeudet pelkästään siksi, että hän on ihminen. Ei ole mitään väliä sillä minkä maan kansalainen hän on, onko hän uskova vai epäuskova, asuuko hän metsässä vai aavikolla. Me olemme myös nähneet että jokaisen muslimin tulee kunnioittaa näitä oikeuksia.

  1. Oikeus elämäänv

Ensimmäinen ja tärkein perusoikeus on oikeus elämään. Pyhä Koraani sanoo: “Kuka ikinä ottaa hengiltä ihmisen muutoin kuin verikostoksi tai pahuuden ehkäisemiseksi maassa, hän on kuin olisi tappanut kaikki ihmiset.” (5:32).

Oikeutuksesta tappaa kostoksi murhan tai korruption levittämisestä voi päättää vain pätevä oike­usistuin. Sodan aikana siitä voi päättää vain asianmukaisesti asetettu hallitus. Missään tilanteessa ei yhdelläkään ihmisellä yksin ole oikeutta päättää sellaisesta kysymyksestä. Pyhä Koraani tekee selväksi:

“Surmata ette saa sitä elämää, jonka Jumala on määrännyt loukkaamattomaksi, paitsi lain nojalla.” (6:151).

Murha on siis eri asia kuin oikeuden toteuttamistarkoituksessa määrätty kuolemantuomio. Pro­feetta (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) on julistanut tapon suurimmaksi synniksi monijumal­aisuuden jälkeen. Profeetan perimätiedossa sanotaan “Suurimpia syntejä on pitää jotain Jumalan veroisena ja ihmisen tappaminen”.

Kaikissa näissä tappamista käsittelevissä Koraanin jakeissa ja Profeetan perimätiedossa sanaa “sielu” (nafs) on käytetty yleisenä ilmauksena eikä siis ole tehty eroa siihen, kuuluuko ihminen omaan vai toiseen kansakuntaan, erityiseen rotuun tai uskontoon. Käskyt koskevat kaikkia

ihmisiä.

Vain islam on antanut ihmisille oikeuden elämään kokonaisuudessaan. Monien maiden perus­tuslaissa tai itsenäisyyden julistuksessa nähdään, että viittaus ihmisoikeuksista on sovellettavissa vain tuon maan kansalaisiin tai valkoiseen rotuun. Esimerkiksi Australiassa alkuperäisväestöä metsästettiin kuin eläimiä ja valkoiset hävittivät heidät lähes täydellisesti. Samoin Amerikan alku­peräisväestö tuhottiin systemaattisesti ja ne intiaanit, jotka jotenkin selvisivät kansanmurhista

määrättiin elämään reservaatteihin. Myös Afrikassa ihmisiä metsästettiin kuten villieläimiä.

Päinvastoin kuin nämä osittaiset ihmisoikeudet, jotka ovat vain joidenkin etuoikeus, islam tun­nustaa ihmisoikeudet kaikille ihmisille.

12

  1. Oikeus elämän turvallisuuteen

Heti Pyhän Koraanin jakeen jälkeen, joka mainittiin äsken elämän oikeuden yhteydessä Jumala sanoo:

“…ja ken ikinä pelastaa yhden hengen, hän on kuin olisi pelastanut kaikkien ihmisten hengen.” (5:32)

Voi olla useita tapoja suojata elämää. Jos ihminen on sairas tai haavoittunut jokaisen muslimin velvollisuus on auttaa lääketieteellisen avun saannissa. Jos ihminen on kuolemaisillaan nälkään, häntä on ruokittava. Jos hän on hukkumaisillaan, hänet on pelastettava. Me pidämme velvolli­suutenamme pelastaa jokainen ihmiselämä, koska siten meitä on käsketty Pyhässä Koraanissa.

  1. Kunnioitus naisen siveyttä kohtaan

Kolmas tärkeä elementti islamin ihmisoikeuksien julistuksessa on se, että naisen siveyttä on kunnioitettava ja suojeltava kaikkina aikoina kuuluipa tämä sitten samaan kansalaisuuteen kuin me tai viholliskansalaisuuteen, tai törmäämmepä häneen kaukaisessa metsässä tai valloitetussa kaupungissa, olkoonpa hän muslimi, jonkun muun uskonnon edustaja tai uskonnoton. Muslimi ei saa käyttää häntä hyväkseen missään olosuhteissa. Kaikki avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat kiel­lettyjä muslimeilta, olipa naisen asema mikä tahansa ja vaikka nainen itse olisikin aulis partneri.

Pyhän Koraanin sanat tässä asiassa ovat “Älkää harjoittako haureutta” (17:32). Tästä rikoksesta on määrätty ankara rangaistus ja mitään lieventäviä asianhaaroja ei ole osoitettu. Koska naisen kunnian loukkaaminen on kielletty islamissa, muslimi, joka syyllistyy tähän rikokseen ei voi välttyä rangaistukselta joko tässä tai tuonpuoleisessa elämässä.

Naisen siveyden loukkaamattomuutta ja naisten suojelun käsitettä ei ole missään muualla kuin islamissa. Läntisten valtojen armeijat tarvitsevat omien kansalaistensa tyttäriä tyydyttämään lihallisia tarpeitaan jopa heidän omissa maissaan. Jos he valloittavat toisen maan, on sen naisväen kohtalo paremmin kuviteltavissa kuin kuvattavissa.

Lukuunottamatta yksityisiä erehdyksiä islamin historiassa ei ole ollut näitä rikoksia naisia kohta­an. Koskaan ei ole tapahtunut niin että vieraan maan valloittamisen jälkeen muslimiarmeija olisi raiskannut valloitetun alueen naiset, tai että heidän omassa maassaan hallitus olisi järjestänyt heille prostituoituja. Tässä mielessä islam ei suojele vain naisen, vaan myös miehen siveyttä. Mies, joka syyllistyy naisen raiskaamiseen tai aviorikokseen ei syyllisty vain naisen vaan myös oman siveytensä loukkaamiseen.

  1. Oikeus peruselintasoon

Puhuessaan taloudellisista oikeuksista Pyhä Koraani määrää seuraavaa: “Heidän omaisuudestaan riitti sopiva osa anojalle ja avuttomalle” (51:19).

Tämän käskyn sanamuoto osoittaa että se on ehdoton ja varaukseton. Lisäksi se annettiin Mekas­sa, jossa ei ollut muslimiyhteisöä ja jossa muslimit olivat tekemisissä enimmäkseen uskottomien kanssa.

Tämän jakeen selvä tarkoitus on, että se joka pyytää apua tai kärsii puutteesta, on oikeutettu saamaan osansa muslimin omaisuudesta ja varallisuudesta huolimatta siitä kuuluuko hän tähän tai tuohon kansakuntaan, maahan tai rotuun. Jos ihmisellä on mahdollisuus antaa pyytävälle apua tai jos hän tietää avun tarpeessa olevan niin ihmisen velvollisuus on auttaa.

13

  1. Yksilön oikeus vapauteen

Islam on ehdottomasti kieltänyt alkukantaisen tavan vangita vapaita yksilöitä ja orjuuttaa heitä. Tässä kohtaa Profeetan (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) yksiselitteiset sanat kuuluvat näin: “On kolmenlaisia ihmisiä, joita minä itse syytän tuomiopäivänä. Näistä yksi ryhmä muodostuu ihmisistä, jotka ottavat orjaksi vapaan yksilön, myyvät hänet ja syövät myyntirahan” (Bukhari ja Ibn Maja).

Tämän Profeetan perimätiedon sanat eivät ole rajatut johonkin erityiseen kansaan, rotuun tai ti­etyn uskonnon kannattajiin. Eurooppalaiset ylpeilevät väittäes17 sään, että he ovat voittaneet or­juuden maailmasta, vaikka heille oli sopivaa tehdä niin vasta viime vuosisadan puolivälissä. Ennen tätä länsivallat olivat taistelleet laajalla alueella Afrikassa vangiten vapaita ihmisiä, sitoen heidät ja kuljettaen heidät uusiin siirtomaihin. Kohtelu, jota he osoittivat näille epäonnisille, oli pahempi

kuin se mitä annetaan eläimille. Kertomukset länsimaisissa kirjoissa todistavat tästä asiasta.

Länsimaiden orjakauppa

Sen jälkeen kun Amerikka ja Länsi-Intia oli vallattu orjakauppa jatkui 350 vuotta. Afrikkalainen satama, jonne afrikkalaisia kuljetettiin sisämaasta ja josta heitä laivattiin tuli tunnetuksi Orjaran­nikkona. Yhden vuosisadan aikana (1680- 1786) vangittujen ja orjuutettujen ihmisten kokonais­lukumäärä Brittiläisten siirtokuntien toimesta kohoaa brittiviranomaisten mukaan arviolta 20 miljoonaan.

Vuoden 1790 aikana 75000 ihmistä vangittiin ja lähetettiin orjatyövoimaksi siirtomaihin. Laivat, joita käytettiin orjien kuljettamiseen olivat pieniä ja likaisia. Nämä epäonniset afrikkalaiset pako­tettiin lastiruumaan kuten karja ja monet heistä kytkettiin ketjulla toinen toistensa päälle puisiin häkkeihin, joissa he tuskin voivat liikkua, koska ne olivat vain 18 tuuman korkuisia. Heille ei annet­tu ruokaa ja jos he sairastuivat tai loukkaantuivat heitä ei edes yritetty hoitaa.

Länsimaiset kirjoittajat itse arvioivat, että 20 % orjakauppaa varten metsästetyistä ihmisistä Af­rikasta Amerikkaan kuljetuksen aikana. On myös arvioitu että orjakaupan kukoistuksen päivinä eri eurooppalaisten valtioiden ottama orjien määrä ylsi jopa sataan miljoonaan. Tämä on niiden ihmisten tausta, jotka syyttävät muslimeja orjuuden hyväksymisestä. Tämähän on ikään kuin rikollinen osoittaisi syyttävän sormensa kohti viatonta.

Orjuuden asema islamissa

Islam yritti ratkaista jo olemassa ollutta orjuuden ongelmaa rohkaisemalla ihmisiä vapauttamaan orjiaan. Muslimeille kerrottiin, että orjien vapauttaminen merkitsisi joidenkin heidän syntiensä sovittamista. Orjien vapauttaminen vapaaehtoisesti julistettiin niin ansiokkaaksi teoksi, että sen ihmisen raaja, joka vapautti orjan, suojeltiin helvetin tulelta. Jokainen vapautettu orja suojasi yhden raajan.

Tämän politiikan lopputulos oli, että oikeaoppisten kalifien aikana kaikki Arabian niemimaalla olleet orjat oli vapautettu. Profeetta (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) itse vapautti 63 orjaa, cAisha 67, cAbbas 70 ja cAbd Allah bin cUmar tuhat. cAbd al-Rahman osti 30 000 orjaa ja vapautti heidät. Muut profeetan seuralaiset vapauttivat suuria määriä orjia, joista annetaan yksityis­kohtaiset tiedot tuon ajan historian kirjoissa ja perimätiedossa.

Arabian niemimaan orjaongelma ratkastiin siten alle 40 vuodessa. Tämän jälkeen ainoat or­jat, jotka jäivät islamilaisiin yhteiskuntiin olivat sotavankeja, jotka oli vangittu taisteluissa. Heitä muslimihallitukset pitivät kuulusteltavina kunnes vankien oman maan hallitus sopi heidän vas­

14

tavuoroisesa vaihtamisestaan heidän maansa ottamiin muslimivankeihin tai lunnaiden maksamis­esta heidän puolestaan.

Jos vangittuja ei vaihdettu muslimivankeihin tai jos heidän vapauttamisekseen ei maksettu lunnai­ta, muslimihallitus jakoi heidät sen armeijan yksikön sotilaiden kesken, joka oli vanginnut heidät.

Tämä oli paljon inhimillisempi tapa käsitellä heitä kuin heidän ajamisensa karjan tavoin keskitys­leireihin ja pakottamisensa työntekoon tai naisvankien pakottaminen prostituutioon. Islam piti parempana levittää vangit väestön joukkoon ja tuoda heidät näin yksittäisten kansalaisten kanssa yhteyteen. Kaiken lisäksi heidän valvojiaan määrättiin kohtelemaan heitä hyvin.

Lopputuloksena tästä politiikasta oli että suurin osa niistä, jotka oli vangittu ulkomailta taistelukentiltä ja jotka tuotiin islamilaisiin maihin orjiksi, kääntyi islamiin. Heidän jälkeläisistään tuli suuria tiedemiehiä, imaameja, juristeja, Koraanin selittäjiä, valtionjohtajia ja kenraaleja, ja myöhemmin heistä tuli jopa islamilaisten maiden hallitsijoita.

Nykyään kaikkialla maailmassa sotavankeja vaihdetaan vihollisuuksien tauottua. Tämä on islamis­ta opittu käytäntö. Mutta niiden vankien kunnollista kohtelua, joita syystä tai toisesta ei ole voitu vaihtaa, ei ole opittu. Voiko kukaan kertoa meille esimerkiksi niiden tuhansien vankien kohtaloista, joita neuvostoliittolaiset ottivat Saksan ja Japanin lyödyiltä armeijoilta toisen maailmansodan aikana? Kukaan ei tiedä kuinka monta tuhatta heistä yhä elää ja kuinka monta tuhoutui Neuvo­stoliiton keskitys- ja työleireillä. On kyseenalaista vaadittiinko edes Egyptissä faaraoiden aikana orjilta, jotka rakensivat pyramideja, niin kovaa työtä mitä vaadittiin Neuvostoliiton ottamilta sota­vangeilta, kun he rakensivat Siperiaa ja muita lähes asumattomia alueita.

  1. Oikeus oikeudenmukaisuuteen

Tämä on hyvin tärkeä ja arvokas oikeus, jonka islam on taannut ihmisille. Pyhä Koraani sanoo:

“Älköön viha johtako teitä vääryyden tekoihin.” (5:2)

“Älkääkä antako ihmisten vihamielisyyden estää teitä menettelemästä oikein.

Olkaa oikeamielisiä, – se on lähinnä hurskautta.” (5:8)

Painottaen tätä asiaa Koraani sanoo myös :

“Te uskovaiset, pysykää horjumatta totuudessa, todistajina Jumalan edessä.”

(4:135)

Näin on tehty selväksi, että muslimin on oltava oikeudenmukainen ei vaan ystävilleen vaan myös vihollisilleen. Toisin sanoen oikeudenmukaisuus, johon islam kutsuu seuraajiansa ei ole rajattu vain oman maan kansalaisiin tai oman heimon, kansakunnan tai rodun ihmisiin tai edes koko muslimiyhteisöön, vaan se on tarkoitettu kaikille ihmisille.

  1. Ihmisten tasavertaisuus

Islam ei ainoastaan tunnusta täydellistä tasa-arvoa ihmisten kesken katsomatta väriin, rotuun tai kansallisuuteen, vaan se tekee tasa-arvosta merkityksellistä todellisuutta. Kaikkivaltias Jumala on säätänyt Pyhässä Koraanissa: “Ihmiset, me olemme totisesti luoneet teidät miehestä ja naisesta“. (49:13).

Toisin sanoen ihmiskunta on yhtä perhettä. Kaikki ihmiset ovat yhden isän ja yhden äidin

15

jälkeläisiä.

..”jakanut teidät heimoihin ja sukuihin, jotta tuntisitte toinen toisenne.” (49:13).

Tämä merkitsee, että ihmisten jakautuminen kansakuntiin, rotuihin tai heimoihin antaa ryhmille erityispiirteitä ja mahdollistaa keskinäisen tutustumisen ja yhteistyön ihmisryhmien välillä. Tätä ihmisrotujen erilaisuutta ei ole tarkoitettu siksi, että joku kansakunta ylpeilisi paremmuudellaan tai kohtelisi toisia halveksivasti. “Arvokkain teistä Jumalan tykönä on se, joka parhaiten pitää huo­len velvollisuudestaan.” (49:13).

Tämä tarkoittaa sitä, että toisen voi asettaa toista ylemmäksi vain jumalatietoisuuden, luonteen puhtauden ja korkean moraalin pohjalta, ei värin, rodun, kielen tai kansallisuuden. Ihmiset eivät siksi ole oikeutettuja pitämään itseään toisia ylempinä. Oikeamielisellä ei myöskään ole mitään etuoikeuksia toisiin nähden.

Tästä on esimerkki eräässä Profeetan (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) sanonnasta: “Yh­delläkään arabilla ei ole ylempää asemaa ei-arabiin nähden, eikä yhdelläkään ei-arabilla ole mitään ylemmyyttä värillisiin nähden tai värillisillä valkoisiin nähden. Te olette kaikki Aadamin lapsia ja Aadam luotiin savesta.”

(Bayhaqi ja Bazzaz). Näin islam vakiinnutti tasavertaisuuden periaatteen koko ihmiskuntaan nähden ja vei pohjan pois kaikelta värin, rodun, kielen tai kansallisuuden mukaan tapahtuvalta erottelulta.

Islamin mukaan Jumala on antanut ihmisille tasavertaisuuden syntymälahjaksi. Yhtäkään ihmistä ei saisi sortaa hänen ihonvärinsä, syntymäpaikkansa, rotunsa, syntymämaansa tai kansallisuuten­sa tähden.

Malcom X, afroamerikkalainen johtaja Amerikassa (k. 1965), julisti kerran katkerana taistelun Amerikan valkoisia vastaan voittaakseen värillisille amerikkalaisille kanslaisoikeudet. Mutta py­hiinvaellusmatkallaan Mekassa hän näki kuinka Aasian, Afrikan, Euroopan ja Amerikan muslimit kiiruhtivat samanlaiseen vaatteeseen pukeutuneina kohti Kaabaa ja rukoilivat siellä rinnakkain. Näin hän huomasi, että tämä oli väri- ja rotuongelman ratkaisu eikä se miten hän oli Amerikassa toiminut. Monet ei-islamilaiset ajattelijat myöntävät nyt avoimesti, että yksikään muu uskonto ei ole ratkaissut tätä ongelmaa yhtä menestyksekkäästi kuin islam.

  1. Oikeus tehdä yhteistyötä ja oikeus siitä kieltäytymiseen

Islam on määrännyt erityisen tärkeän ja yleismaailmallisesti pätevän yleisen säännön. Pyhä Koraani sanoo:

“Auttakaa toisianne hyvyyteen ja hurskauden noudattamiseen. Älkää tukeko toisianne synnissä ja rikkomuksissa.” (5:2).

Tämä tarkoittaa sitä, että ansiokasta ja oikeamielistä työtä tekevällä ihmiselläon oikeus odottaa tukea ja aktiivista yhteistyötä muslimeilta asuinseudusta riippumatta. Mutta se, joka on paheel­linen, väkivaltainen ja riidanhaluinen ei ole oikeutettu saamaan tukeamme ja apuamme, vaikka hän olisi lähin sukulaisemme tai naapurimme, rodun, maan, kielen tai kansalaisuuden nimessä, eikä hänen tule odottaa, että muslimit olisivat yhteistyössä hänen kanssaan. Ilkeä ja paheellinen ihminen voi olla oma veljemme, mutta hän ei ole yksi meistä, eikä hän voi saada apua ja

tukea meiltä ennen kuin hän katuu tekojaan. Toisaalta muslimit ovat myös islamiin kuulumatto­mien hyveellisten ja oikeamielisten ihmisten tovereita ja tukijoita ja toivovat

heille hyvää.

16

Kappale 4

KANSALAISTEN OIKEUDET

ISLAMILAISESSA VALTIOSSA

Olemme käsitelleet ihmisoikeuksia yleensä. Käännymme nyt katsomaan tarkemmin islamilaisten valtioiden ihmisoikeuksia. Koska nämä oikeudet ovat laajempia kuin yleiset ihmisoikeudet, joita on kuvattu edellä, ne ansaitsevat erityistarkastelun.

  1. Elämän ja omaisuuden turvaaminen

Puheessa, jonka Profeetta (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) piti viimeisen Hajj’insa (pyhiin­vaellus) yhteydessä, hän sanoi:

“Teillä ei ole oikeutta toistenne elämään ja omaisuuteen tässä ajassa ennenkuin kohtaatte Her­ranne ylösnousemuksen päivänä”. Kaikkivaltias Jumala on säätänyt Pyhässä Koraanissa:

“Mutta sen palkka, joka tahallisesti surmaa uskovisen, on iankaikkisesti oleva helvetti, sillä Jumala on vihastunut häneen, kironnut hänet ja valmistanut hänelle peloittavan rangaistuksen.” (4:93).

Profeetta (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) on myös sanonut dhimmeistä, muslimivaltioiden ei-muslimi asukkaista:

“Se, joka tappaa suojeluksessa olevan ihmisen ei ole tunteva edes Paratiisin tuoksua” (Bukhari ja Abu Dawud)

Islam kieltää kaiken muun tappamisen kuin sen mikä tehdään lainkäytön puitteissa.

Tähän viitataan Koraanin sanoilla bi-al-haqq, oikeuden mukaan. Sotien ja kapinoiden aikana vain oikeudenmukainen ja moraalisesti terve hallitus, joka noudattaa sharicaa voi päättää onko hen­gen ottaminen oikeutettua.

Näitä merkittäviä päätöksiä ei voi jättää sellaisen tuomioistuimen käsiin, joka ei välitä Jumalan tahdosta ja joka on virkakoneiston vaikutuksen alla. Sellainen tuomarikunta voi käyttää oikeutta väärin. Valtio ei myöskään voi etsiä perusteluita Pyhästä Koraanista tai perimätiedosta jos se mur­haa kansalaisia siksi, että he vastustavat sen epäoikeudenmukaista politiikkaa ja toimintatapoja tai kritisoivat sitä virheteoista. Hallitus ei myöskään voi palkata salamurhaajia tappamaan viatto­mia ihmisiä ja suojella sitten salamurhaajia tuomioistuinten oikeudenmukaiselta rangaistukselta.

Koko sellaisen hallituksen olemassaolo on rikos ja yhtäkään sen suorittamista tappamisista ei voi kutsua “oikeuden tähden suoritetuksi teloitukseksi”, kuten Pyhä Koraani asian ilmaisee.

Elämän suojaamisen lisäksi islam on yhtä selkeästi säätänyt oikeuden omaisuuden turvaamiseksi. Pyhä Koraani menee niin pitkälle, että se julistaa toisten ihmisten omaisuuden ja varallisuuden ottamisen kielletyksi paitsi jos se on tehty laillisin keinoin. Jumalan laki julistaa ehdoitta:

“Älkää keskenänne kuluttako omaisuuttanne turhuuteen, alkääkä silla lahjoko tuomareita, jotta

17

syntisesti ja vastoin parempaa tietoanne saisittte nauttia jotakin toisten omaisuudesta.” (2:188).

  1. Kunnian suojelu

Kansalaisilla on myös oikeus siihen että heidän kunniaansa suojellaan.

Puheessa, jonka Profeetta (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) piti viimeisellä Hajj’illaan, hän ei vain kieltänyt muslimeja tappamasta tai ottamasta toisten muslimien omaisuutta, mutta hän kielsi näitä myös loukkaamasta heidän kunniaansa ja siveyttänsä. Pyhä Koraani säätää:

  1. a) “Te, jotka uskotte, älkää antako ihmisten nauraa toisilleen.”
  2. b) “Älkää etsikö vikoja toisistanne.”
  3. c) “Älkääkä kutsuko toisianne pilkkanimillä.”
  4. d) “Älkääkä panetelko toisianne.” (49:11-12).

Tämä laki on parempi kuin länsimaiden laki kunnianloukkauksesta. Jos islamilaisen lain mukaan todistetaan, että joku on hyökännyt toisen kunniaa vastaan, niin huolimatta siitä, kykeneekö uhri todistamaan itsensä kunnialliseksi ja rehelliseksi ihmiseksi, panettelijaa rangaistaan. Mielenkiinto­ista länsimaalaisessa kunnianloukkauslaissa on, että sen joka vaatii oikeutta kunnianloukkauksen tähden, on ensin todistettava olevansa kunniallinen ja yhteisön arvostama henkilö. Kuulustelu­iden aikana hän voi joutua alistumaan törkeisiin syytöksiin ja hyökkäyksiin jopa siinä määrin, että oikeudenistunto voi olla vahingollisempi hänen maineelleen kuin alkuperäinen hyökkäys, joka vei hänet oikeuteen. Lisäksi hänen on myös hankittava todistajia oikeuteen niin, että voidaan todeta kunnianloukkauksen tuhonneen hänen maineensa heidän silmissään.

Hyvä tavaton! Mikä monimutkainen lain kohta ja mikä lain hengen noudattaminen! Miten tätä epäreilua ja epäoikeudenmukaista lakia voidaan verrata jumalalliseen lakiin? Islam on julistanut kunnianloukkauksen rikokseksi katsomatta syytetyn kunniallisuuteen tai siihen ovatko käytetyt sanat todella tuottaneet hänelle häpeää. Islamilaisen lain mukaan riittää kun todistetaan, että syytetty sanoi asioita, jotka yleisen mielipiteen mukaan olisivat voineet vahingoittaa kantajan kunniaa.

  1. Yksityiselämän loukkaamattomuus ja turvallisuus

Islam tunnustaa jokaiselle islamilaisen valtion kansalaiselle suojan sopimatonta

yksityiselämän loukkaamista vastaan. Pyhä Koraani on säätänyt käskyn:

“Älkää vakoilko toisianne.” (49:12)

“Älkää astuko muihin taloihin kuin omiinne, ennen kuin olette saaneet niiden

asukkaiden suostumuksen.” (24:27).

Profeetta (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) meni jopa niin pitkälle, että

hän neuvoi kannattajiaan, ettei miehen tulisi mennä edes omaan kotiinsa yllättäen

tai vaivihkaa. Tulijan pitää jotenkin osoittaa sisällä oleville, että hän on tulossa,

niin että hän ei näe esimerkiksi äitiään, siskoaan tai tytärtään tilanteessa, jossa he

eivät halua tulla nähdyksi tai jossa hän ei itse halua nähdä heitä.

Toisten taloihin tirkisteleminen on myös ankarasti kielletty. Tästä Profeetta

18

(Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) on perimätiedon mukaan todennut, että jos ihminen löytää toisen kurkkimasta salaa taloonsa ja jos hän puhkaisee tämän silmän tai molemmat silmät ran­gaistukseksi, silmänpuhkaisijaa ei tarvitse syyttää oikeudessa.

Profeetta Muhammad on myös kieltänyt ihmisiä lukemasta toisten kirjeitä. Jos ihminen lukee kir­jettä ja toinen luo silmäyksiä kirjeeseen sivusta yrittäen lukea sitä, hänen käytöksensä on tuomit­tavaa. Nämä ovat esimerkkejä islamin yksilölle suomasta yksityisyyden loukkaamattomuudesta.

Toisaalta niin kutsutussa nykyaikaisessa sivistyneessä maailmassa huomaamme, että toisten ih­misten kirjeitä ei ainoastaan lueta ja sensuroida vaan niistä otetaan valokopioita, joita säilytetään myöhempään käyttöön ja kiristykseen.

Salakuuntelulaitteita asennetaan taloihin, niin että suljettujen ovien takana käytäviä keskusteluja voidaan äänittää. Toisin sanoen ihmisillä ei ole todellista yksityisyyttä monilla elämän alueilla.

Tätä yksilön elämään tunkeutumista ei hallitus voi perustella moraalisesti sanomalla, että sen on tiedettävä mahdollisesti vaarallisten ihmisten salaisuudet. Tämän ajattelun perustana on pelko ja epäilys, jolla nykyaikaiset hallitukset suhtautuvat viralliseen politiikkaan tyytymättömiin älykkäisiin kansalaisiinsa. Tämä on tarkalleen sitä, mitä islam kutsuu pääsyyksi politiikan mädännäisyyteen.

Profeetan (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) käsky kuuluu: “Kun hallitsija alkaa etsiä tyytymättömyyden syitä kansalaistensa keskuudesta, hän pilaa heidät” (Abu Dawud). Kalifi Mucaw­iya on sanonut itse kuulleensa Profeetan sanovan: “Jos yrittää saada selville ihmisten salaisuuksia niin väistämättä tuhoaa heidät tai vähintäänkin saattaa heidät tuhon partaalle.

Ihmisten “tuhoaminen” tapahtuu kun salainen poliisi levittäytyy joka puolelle maahan tutkimaan ihmisten asioita: ihmiset syynäilevät toinen toistaan epäillen niin että he alkavat jopa pelätä va­paasti kotona puhumista, koska joku varomaton sana voisi lipsahtaa heidän perheenjäsentensä huulilta. Tällainen sana asettaisi heidän lapsensa hämmentävään tilanteeseen. Tällä tavoin taval­lisenkin kansalaisen on vaikea puhua vapaasti jopa kotona. Yhteiskunta alkaa kärsiä molemmin­puoleisesta epäluottamuksesta ja epäluulosta.

  1. Henkilökohtaisen vapauden turva

Islamissa on periaate, että yhtään kansalaista ei saa vangita jos hänen syyllisyyttään ei ole to­distettu julkisessa tuomioistuimessa. Islam ei salli ihmisen pidättämistä pelkkien epäluulojen perusteella eikä hänen heittämistään vankilaan ilman asianmukaista oikeudenkäyntiä ja antamat­ta hänelle kohtuullista mahdollisuutta järjestää puolustustaan.

Perimätiedossa kerrotaan, että Profeetta (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) oli kerran puhu­massa moskeijassa, kun eräs mies nousi ja sanoi: “Oi Jumalan Profeetta, mistä rikoksesta naapu­rini on pidätetty?” Profeetta ei ollut kuulevinaan kysymystä vaan jatkoi puhettaan. Mies nousi uudelleen ja toisti kysymyksen.

Profeetta ei vieläkään vastannut, vaan jatkoi puhettaan. Mies nousi kolmannen kerran ja toisti kysymyksen. Silloin Profeetta määräsi miehen naapurin vapautettavaksi. Syy, miksi Profeetta ei ollut vastannut, kun kysymys esitettiin kahdesti aiemmin, oli se, että pidätyksen suorittanut poliisi oli läsnä moskeijassa. Jos pidätykselle olisi ollut asianmukaiset perusteet, hän olisi noussut ylös ja vastannut. Koska poliisi ei tehnyt niin, Profeetta määräsi, että pidätetty on vapautettava. Poliisi tunsi islamilaisen lain, siksi hän ei voinut nousta ja sanoa: “Virkavalta kyllä tietää mistä miestä syytetään, mutta näitä syytöksiä ei voi esittää julkisuudessa. Jos Profeetta pyytää yksityisesti sel­vitystä hänen syyllisyydestään minä kerron syytteet hänelle”. Tällaisen lausunnon antanut poliisi olisi erotettu siinä paikassa. Koska poliisi ei esittänyt syytteitä julkisuudessa, Profeetalla oli riittävä syy määrätä pidätetty mies välittömästi vapautettavaksi.

19

Pyhän Koraanin määräys on tässä mielessä hyvin selvä:

“Jumala käskee tuomitsemaan rehellisesti, kun tuomitsette ihmisten kesken.”(4:58).

Profeetta (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) on sanonut: “Jumala on määrännyt minut jaka­maan oikeutta teidän keskuuteenne.” Tähän asiaan liittyvät kalifi cUmarin sanat: “Islamissa ketään ei saa pidättää muuten kuin oikeuden toteuttamiseksi”.

Sanankäyttö osoittaa tässä selvästi, että oikeus tarkoittaa asianmukaista oikeuskäytäntöä.

Jos hallitus epäilee, että tietty ihminen on suorittanut rikoksen tai melko todennäköisesti suorittaa sellaisen lähitulevaisuudessa, sen täytyy hankkia näyttöä epäilykselleen ennen asian tuomioistu­imeen vientiä. Syylliselle tai epäillylle pitää sallia puolustuksen järjestäminen. Jos epäilykselle on vahvaa näyttöä, niin asianosaiselle tulee kertoa kuinka pitkään häntä pidetään turvasäilössä.

Kaikissa olosuhteissa on oleellista, että yhteisö saa tietää hallituksen syytöksistä ja syytetyn puolustuksesta. Näin voidaan todeta, että oikeusprosessi huolehditaan asianmukaisesti.

Tällaisten asioiden hoitamisesta on esimerkkinä Profeetan (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) kuuluisa päätös, joka tehtiin ennen Mekan valloitusta.

Profeetta oli valmistelemasssa hyökkäystä Mekkaan, kun yksi hänen seuralaisistaan, Hatib Bin Abi Baltaca lähetti erään naisen välityksellä kirjeen kaupungin johtohenkilöille ja kertoi siinä uhkaavas­ta hyökkäyksestä. Profeetta sai asian selville jumalallisessa ilmoituksessa. Hän antoi määräyksen cAlille ja Zubairille: “Menkää nopeasti Mekan reitille sellaiseen ja sellaiseen paikkaan ja löydätte naisen, joka kuljettaa kirjettä. Ottakaa kirje häneltä ja tuokaa se minulle.” Niin he menivät ja

löysivät naisen tarkalleen sieltä mistä Profeetta oli sanonut. He ottivat kirjeen naiselta ja toivat sen Profeetalle. Tämä oli selvä petos. Sodan aikana on itse asiassa vaikeaa kuvitella vakavampaa rikosta kuin sotilassalaisuuden paljastaminen viholliselle. Suljettujen ovien takana käsiteltäväksi voi tuskin kuvitella sopivampaa tapausta kuin mitä on sotilassalaisuuden paljastaminen? Mutta Profeetta haastoi Hatibin julkiseen oikeuteen Profeetan moskeijaan ja satojen ihmisten läsnäol­lessa pyysi Hatibia selvittämään osuutensa Qurayshien johtajalle osoitettuun kirjeeseen.

Syytetty sanoi: “Oi Jumalan lähettiläs, (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) en ole kapinoinut islamia vastaan, enkä ole tehnyt tätä tarkoituksenani paljastaa sotasalaisuutta. Totuus asiassa on se, että vaimoni ja lapseni asuvat Mekassa eikä minulla ei ole siellä ketään suojelemassa heitä. Minä kirjoitin tämän kirjeen siksi, että Qurayshien johtajat joutuisivat kiitollisuudenvelkaan minulle ja suojelisivat vaimoani ja lapsiani. cUmar nousi ja pyysi kunnioittavasti: “Oi Profeetta, anna

minun tappaa tämä pettäjä.” Profeetta vastasi: “Hän osallistui Badrin taisteluun ja selitys, jonka hän on antanut puolustuksekseen, vaikuttaa hyväksyttävältä.

Tarkastellaanpa tätä päätöstä Profeetan kannalta. Tapaus oli selvä juonittelu ja sotilassalaisuuden paljastaminen, mutta Profeetta vapautti Hatibin kahdesta syystä. Ensinnäkin Hatibin menneisyys oli puhdas ja hän oli taistellut Badrissa, jossa olosuhteet kaikkineen olivat muslimeja vastaan. Toiseksi hänen perheensä oli todella vaarassa Mekassa. Sellaisissa olosuhteissa oli riittävä ran­gaistus, että hänen salainen rikkomuksensa paljastui ja häntä nöyryytettiin uskovien silmissä.

Kharijiittien asenne ja toiminta kalifi cAlin aikana on tunnettu islamin historian opiskelijoiden keskuudessa. Heillä oli tapana syyttää kalifia julkisesti ja he uhkasivat murhata hänet. Mutta aina kun heidät pidätettiin näistä rikkomuksista cAli vapautti heidät sanoen poliisille: “Niin kauan kuin he eivät todella syyllisty rikkomuksiin valtiota vastaan ei pelkkä herjaava kielenkäyttö tai uhkaus käyttää voimaa riitä pidättämisen perusteiksi.” Imaami Abu Hanifa on välittänyt seuraavanlaisen

kalifi cAlin sanonnan:”Niin kauan kuin he eivät ryhdy aseelliseen kapinaan, oikeauskoisten kalifi ei sekaannu heidän toimiinsa.”

20

Eräässä tilaisuudessa moskeijassa kharijiitit esittivät omia iskulauseitaan kesken cAlin puheen. cAli sanoi: “Me emme kiellä teiltä oikeutta tulla moskeijaan palvelemaan Jumalaa, emmekä kiellä teiltä osuuttanne valtion varoista niin kauan kuin te olette meidän kanssamme tukien meitä so­dissamme epäuskoisia vastaan. Emme koskaan aloita sotatoimia teitä vastaan niin kauan kuin te ette taistele meitä vastaan. Voi helposti kuvitella cAlin kohtaaman vastustuksen. Väkivaltaisempaa ja loukkaavampaaa oppositiota on vaikea kuvitella edes nykyisissä demokraattisissa valtioissa. Toimintavapaus, jonka hän salli oppositiolle, oli niin väljä, että yksikään hallitus ei ole sittemmin kyennyt antamaan vastaavaa omalle oppositiolleen.

  1. Oikeus kapinoida tyrannia vastaan

Niihin oikeuksiin, joita islam on taannut ihmisille kuuluu oikeus vastustaa hallituksen tyranniaa. Koraani sanoo:

“Jumala ei rakasta sitä, että ihmisistä levitetään pahoja huhuja, paitsi milloin joku on kärsinyt vääryyttä.” (4:148).

Tämä tarkoittaa, että Jumala paheksuu suuresti loukkaavaa kielenkäyttöä tai voimakkaita tuomit­sevia ilmaisuja. Kuitenkin henkilöllä, joka on tyrannian epäoikeudenmukaisuuden uhri, on oikeus protestoida voimakkaasti sitä vahinkoa vastaan,

joka hänelle on tehty.

Tätä oikeutta ei ole rajoitettu yksilöihin. Jakeen sanat ovat yleisesti sovellettavissa. Jos yksilö, ryhmä tai puolue kaappaa vallan itselleen ja alkaa sitten tyrannisoida yksilöitä, ihmisryhmiä tai kokonaista kansakuntaa, niin tällaisen toiminnan vastustaminen on Jumalan suoma oikeus. Pykälä 144 * voi olla talismani, joka suojaa tyrannia tässä maailmassa, mutta se ei voi säästää häntä helvetin tulelta tuonpuoleisessa. *Pykälä 144 on Intian Rikoslain 1935 pykälä, jonka Pakistanin hallitus on ottanut käyttöönsä. Se kieltää viiden tai useamman henkilön kokouksen, kulkueen

muodustuksen tai protestikkouksen pidon. – Julkaisija.

  1. Ilmaisunvapaus

Islam antaa ajatuksen- ja ilmaisunvapauden kaikille islamilaisen valtion kansalaisille sillä ehdolla, että niitä käytetään hyveiden edistämiseen eikä pahuuden levittämiseen. Islamilainen käsite il­maisunvapaudesta on paljon parempi kuin läntinen käsite. Todellakin, oikeus ilmaisunvapauteen, hyveellisyyden ja oikeudellisuuden edistämiseen, ei ole vain oikeus vaan myös velvollisuus. Se, joka yrittää kieltää tämän oikeuden kansaltaan on avoimesti sodassa Kaikkivaltiasta Jumalaa

vastaan. Samoin ihmisen oikeus ja velvollisuus on yrittää pysähdyttää pahuus, syyllistyipä siihen sitten yksilö tai ihmisryhmä, oman tai jonkun toisen maan hallitus. Kaiken lisäksi hänen tulee avoimesti tuomita pahuus ja näyttää moraalisesti oikeaa suuntaa, jota tulisi noudattaa.

Pyhä Koraani on kuvannut tätä oikeauskoisten ominaisuutta seuraavin sanoin:

“He rohkaisevat hyvän tekemiseen ja kieltävät tekemästä pahaa.” (9:71).

Vastakohtana tälle kuvatessaan tekopyhien ominaisuuksia Koraani sanoo:

“He rohkaisevat tekemään pahaa ja ehkäisevat hyvän tekemisen.” (9:67).

Islamilaisen valtion päätarkoituksen on Jumala määritellyt Koraanissa seuraavasti:

“Jos annamme heille valtaa maassa, suorittavat kyllä rukouksia, antavat säädetyt

almut ja käskevät ihmisiä hyviin tekoihin ja kieltävät heitä pahasta.” (22:41).

Profeetta on sanonut: “Jos joku kohtaa pahuutta, hänen tulee yrittää pysähdyttää

21

se kädellään (käyttää voimaa). Jos hän ei ole sellaisessa asemassa, että voiman käyttö riittää pysähdyttämään pahuuden, hänen tulee taistella sitä vastaan puheen avulla. Jos tämäkin on mahdotonta, niin hänen pitää ainakin tuomita se sydämessään. Tämä on uskon heikoin aste”.

Velvollisuus yrittää johdattaa ihmisiä oikealle polulle ja pois paheiden teiltä on kaikkien todellis­ten muslimien velvollisuus. Hallitus, joka estää kansalaisiaan toteuttamasta tätä velvollisuutta on suorassa konfliktissa jumalallisten ohjeiden kanssa. Sellainen hallitus ei siis välttämättä ole konfliktissa kansansa kanssa vaan Jumalan kanssa: se yrittää kaapata kansaltaaan tuon oikeuden, jonka Jumala on säätänyt ei ainoastaan oikeutena vaan myös velvollisuutena.

  1. Kokoontumisen vapaus

Islam on myös antanut ihmisille oikeuden yhdistyä sekä muodostaa puolueita tai järjestöjä. Tähän on oikeus tiettyjen yleisten sääntöjen puitteissa. Tätä oikeutta pitää käyttää hyvien ja oikeamielis­ten asioiden puolustamiseen eikä koskaan pahuuden ja ilkitöiden levittämiseen. Tätä oikeutta ei meille ole ainoastaan annettu, vaan meidät on määrätty käyttämään sitä. Kohdistaessaan sanan­sa muslimeille Pyhä Koraani julistaa:

“Te olette paras seurakunta, mikä on muodostunut ihmisten keskuuteen. Te määräätte ihmisille oikeat elämäntavat, estätte heitä pahuudesta ja uskotte Jumalaan.” (3:110).

muslimiyhteisön velvollisuus on ohjata ihmisiä oikeamielisyyteen ja hyveellisyyteen ja kieltää heitä tekemästä pahaa. Jos muslimiyhteisö ei yhteisönä suorita tätä velvollisuutta niin sitten:

“Jotta teistä tulisi seurakunta, joka kutsuu ihmisiä hyvyyteen, säätää heille oikeat elämäntavat ja estää heitä pahuudesta; sellaiset ihmiset tulevat menestymään.”

(3:104).

Tämä osoittaa selvästi, että jos ryhmä kokonaisuudessaan alkaa laiminlyödä velvollisuuksiaan niin on ehdottoman tärkeää, että yhteisössä on vähintään yksi ryhmä, joka ei niistä laista.

On ironista, että muslimimaassa (tässä Mawdudi viittaa Pakistaniin) puolueliittoutumalla, joka on muodostettu pahuuden ja vahingollisten asioiden levittämiseksi, on kaiken lisäksi oikeus hallita maata. Oikeamielisyyden ja hyveellisyyden edistämiseksi perustettu liittoutuma joutuu puolesta­an elämään jatkuvasti ahdistettuna ja vieläpä laittomaksi julistettuna. Tilanne on siis päinvastain­en kuin Jumalan määräys. Väitetään, että olemme muslimeja ja että tämä on islamilainen valtio,

mutta työ, jota tehdään, tähtää pahuuden levittämiseen, ihmisten korruptoitumiseen ja moraalin alenemiseen ja halventamiseen. Samaan aikaan on tehokkaasti vastustettu sitä työtä, jota on tehty yhteiskunnan uudistamiseksi ja ihmisten johdattamiseksi oikeamielisyyteen. Kaiken lisäksi niiden ihmisten elämä, jotka ovat sitoutuneet oikeamielisyyden levittämiseen ja pahuuden ja syntisyyden leviämisen estämiseen, on tehty sietämättömäksi.

  1. Omantunnonvapaus ja oikeus vakaumukseen

Islam antaa omantunnon vapauden ja oikeuden vakaumukseen islamilaisen valtion kansalaisille. Pyhä Koraani on asettanut seuraavan säännön: “Uskonnossa ei ole mitään pakkoa.” (2:256).

Vaikka ei ole olemassa islamia suurempaa totuutta tai hyvettä, ja vaikka muslimeja rohkaistaan kutsumaan ihmisiä islamiin ja esittämään perusteluita islamin puolesta, niin muslimien on tehtävä tämä rauhanomaisesti. Se, joka omaksuu islamin tekee sen omasta tahdostaan. Muslimit toivotta­vat tällaisen käännynnäisen avosylin tervetulleeksi ja hyväksyvät hänet yhteisöönsä tasavertaisin oikeuksin ja etuoikeuksin. Mutta muslimien tulee myös tunnustaa ja kunnioittaa niiden ihmisten

22

päätöstä, jotka eivät omaksu islamia. Heitä ei saa painostaa moraalisesti, sosiaalisesti tai poliittis­esti muuttamaan mieltään.

  1. Uskonnollisten tunteiden suojeleminen

Vakaumuksen- ja omantunnonvapauden lisäksi islam takaa ihmisille oikeuden heidän uskonnol­listen tunteidensa kunnioittamiseen ja siihen että mitään sellaista ei sanota tai tehdä, joka sotisi vastoin tätä oikeutta. Jumala määräsi Pyhässä Koraanissa:

“Älkää häväiskö niitä, joita he rukoilevat Jumalan rinnalla, jotteivät he kiivaudessaan ja ym­märtämättömyydessään häväisisi Jumalaa.” (6:108).

Nämä ohjeet eivät koske vain epäjumalia ja jumaluuksia vaan myös johtajia tai kansallissankareita. Jos ihmiset arvostavat joitakin henkilöitä, jotka eivät tunnu sitä ansaitsevan, tai jos heillä on tiettyjä vakaumuksia, niin islam ei anna oikeutta loukata heidän tunteitaan eikä käyttää loukkaavaa kieltä heitä kohtaan. Islam ei kiellä ihmisiä keskustelemasta ja väittelemästä asianmukaisesti:

“Väittele siivosti niiden kanssa, joilla on kirjoitus.” (29:46), sanoo Koraani.

Tämä käsky ei koske vain Kirjankansoja, vaan se koskee samanarvoisesti muiden

uskontojen seuraajia.

  1. Mielivaltaiselta vangitsemiselta suojelu

Islamin mukaan ihmistä ei saa pidättää toisten tekemistä rikkomuksista. Pyhä Koraani on määrän­nyt tämän periaatteen selvästi:

“Kukaan ei kanna vierasta kuormaa.” (6:164).

Islam uskoo henkilökohtaiseen vastuuseen. Me olemme itse vastuussa teoistamme

eikä niiden seurauksia voi siirtää toiselle.

\

(Seuraava kappale viittaa Pakistaniin – Julkaisija). On suuri harmi ja häpeä, että tätä oikeudenmu­kaisuuden ja puolueettomuuden periaatteetta, jonka koko maailmankaikkeuden Luoja ja Ravitsija on suunnitellut, pidetään pilkkana ja loukataan silmiemme edessä. Jopa niin, että jos mies on syyllinen tai rikkomuksesta epäilty, niin hänen vaimonsa voidaan pidättää. Todellakin, asiat ovat menneet niin pitkälle, että viattomia ihmisiä rangaistaan toisten rikoksista. Otetaan viimeaikainen

esimerkki: karatchilaista miestä epäiltiin sotkeutumisesta pommi-iskuun.

Poliisikuulusteluiden aikana hän joutui alistumaan julmiin kidutuksiin, joilla yritettiin saada puristettua tunnustus häneltä. Kun hän vain väitti viattomuuttaan, poliisi pidätti hänen äitinsä, vaimonsa, tyttärensä ja sisarensa ja toi heidät poliisiasemalle. Naiset riisuttiin alastomiksi hänen edessään ja hänet riisuttiin alastomaksi heidän edessään, jotta hän tunnustaisi. Näyttää siltä, että rikoksen tutkimiseksi maassamme on oikeutettua ja laillista riisua alastomaksi syytetyn talouteen kuuluvaa viatonta naisväkeä, jotta syytetylle tulee paineita tunnustaa.

Minä haluan kysyä näiltä tyranneilta, jotka suorittavat tällaisia rikoksia ihmiskuntaa kohtaan, millä oikeudella he sanovat olevansa muslimeja tai hoitavansa valtion asioita islamin opetuksen mukai­sesti. He pitävät pilkkanaan Pyhän Koraanin selvää lakia riisumalla miehiä ja naisia alastomiksi. He halventavat ja nöyryyttävät ihmisyyttä ja väittävät sitten olevansa muslimeja.

23

  1. Oikeus elämän perustarpeisiin

Islam on taannut avun sen tarpeessa oleville:

“..heidän omaisuudestaan riitti sopiva osa anojalle ja avuttomalle.” (51:19).

Tässä jakeessa Koraani ei ole vain taannut jokaiselle apua pyytävälle avustusta muslimien var­allisuudesta vaan on myös säätänyt, että jos muslimi kuulee henkilöstä, joka elää ilman elämän perusvälttämättömyyksiä, on muslimin velvollisuus auttaa häntä kykynsä mukaan huolimatta siitä pyytääkö apua tarvitseva apua vai ei. Tätä tarkoitusta varten islam ei turvaa vain vapaaehtoiseen hyväntekeväisyyteen, vaan velvoittaa pakolliseen hyväntekeväisyyteen, Zakat’iin, joka on islamin

kolmas peruspilari. Kaksi ensimmäistä ovat uskontunnustus ja Jumalan palveleminen säännöl­lisesti suoritetuilla rukousilla. Profeetta (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) on antanut selvän ohjeen: “Zakat otetaan rikkailta ja annetaan niille, jotka sitä yhteisössä tarvitsevat” (Bukhari ja Muslim).

Lisäksi on julistettu, että islamilaisen valtion pitää tukea niitä, joilla ei ole ketään muuta heitä tukemassa. Profeetta on sanonut: “Valtionjohtaja on sellaisten huoltaja (wali), joilla ei ole ketään tukemassa heitä” (Abu Dawud ja Tirmidhi). Sanalla wali, jota Profeetta käytti, on laaja merkitysten kirjo. Valtion velvollisuus ja vastuu on tukea ja auttaa orpoja, vanhuksia, työttömiä ja sairaita, jos heillä ei ole ketään muuta auttajaa. Jos kuolleella ei ole huoltajaa tai perijää, valtion velvollisuus

on järjestää hänen hautajaisensa. Todellinen islamilainen valtio on siksi todellinen hyvinvointival­tio.

  1. Samanarvoisuus lain edessä

Islam antaa kansalaisilleen ehdottoman oideuden tasavertaisuuteen lain edessä. Mitä muslimei­hin tulee niin Pyhässä Koraanissa ja Profeetan perimätiedossa on selvät ohjeet siitä, että heillä on samat oikeudet ja velvollisuudet:

“Uskovaiset ovat veljiä (toisilleen).” (49:10).

“Mutta jos he kääntyvät (Jumalan alamaisiksi), rukoilevat ja antavat säädetyt almut, ovat he uskon­veljiänne.” (9:11).

Profeetta on sanonut että: “Kaikkien muslimien elämä ja veri on yhtä arvokasta” (Abu Dawud ja Ibn Maja). Toisessa islamilaisessa perimätiedossa hän sanoi: “Kaikki muslimit ovat yhdenveroisia suojelijoina. Myös tavallisin muslimi voi antaa suojaa toiselle” (Bukhari, Muslim ja Abu Dawud). Eräässä vielä yksityiskohtaisemmassa Profeetan perimätiedossa on sanottu, että niillä jotka tun­nustavat Jumalan ykseyden, uskovat Hänen lähettiläänsä profeettana toimimiseen, luopuvat

ennakkoluuloista ja liittyvät muslimiyhteisöön ja -veljeskuntaan “on samat oikeudet ja velvollisuu­det kuin muillakin muslimeilla” (Bukhari, Nasa’i). Täten siis islamiin kääntyneiden ja siihen syn­tyneiden välillä on täydellinen tasa-arvo.

Tämä uskonnollinen veljeys ja sisaruus sekä oikeuksien ja velvollisuuksien yhdenmukaisuus on islamilaisen yhteiskunnan tasavertaisuuden perusta. Islamiin kuulumattomien kansalaisten aseman islamilaisessa valtiossa on kalifi cAli ilmaissut hyvin:”He ovat hyväksyneet meidän suo­jelumme vain koska heidän elämänsä on kuten meidän elämämme ja heidän omaisuutensa on kuten meidän omaisuutemme.” (Abu Dawud). Toisin sanoen heidän elämänsä ja omaisuutensa ovat yhtä pyhiä kuin muslimeiden elämä ja omaisuus. Yhteiskuntaluokan perusteella tapahtuva

erottelu ja eriarvoisuus oli yksi suurimpia rikoksia, joita faaraot Koraanin mukaan harjoittivat:

“Hän jakoi sen asukkaat luokkiin ja koetti heikentää erästä osaa heistä..” (28:4).

24

  1. Hallitsijat eivät ole lain yläpuolella

Islam vaatii ja velvoittaa, että kaikki islamilaisen valtion viranomaiset vanhimmasta nuorimpaan ovat tasavertaisia lain edessä. Yksikään heistä ei ole sen ulottumattomissa. Kaikkien vaatimat­tomimmalla kansalaisella on oikeus tehdä valitus maan korkeinta viranomaista vastaan. Kalifi cUmar on sanonut:”Minä olen itse nähnyt Profeetan (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) rankai­sevan itseään (vajavuudesta, virheestä tai epäonnistumisesta).” Badrin taistelussa Profeetta oli

suoristamassa muslimiarmeijan rivejä ja hän löi erästä sotilasta vatsaan yrittäessään työntää häntä takaisin riviin. Sotilas valitti: ‘Oi Profeetta, satutit minua kepilläsi.’ Profeetta paljasti heti vatsansa ja sanoi: ‘Olen pahoillani, voit kostaa tekemällä saman minulle.’Sotilas astui eteenpäin ja suuteli Profeetan vatsaa ja sanoi, että tämä oli kaikki mitä hän halusi.”

Nainen, joka kuului ylhäiseen ja arvokkaaseen perheeseen pidätettiin varkauden yhteydessä. Tapaus esitettiin Profeetalle ja suositeltiin, että nainen säästettäisiin rangaistukselta. Profeetta vastasi: “Jumala tuhosi teitä ennen eläneet kansakunnat, koska he rankaisivat rahvasta heidän rik­keistään, mutta antoivat arvovaltaisten henkilöiden kulkea rankaisematta heitä heidän rikoksista­an. Minä vannon Hänen (Jumalan) kauttaan, joka pitää elämääni käsissään, että vaikka Fatima olisi

suorittanut tämän rikkomuksen, niin olisin määrännyt hänen kätensä katkaistavaksi.” cUmarin kalifaatin aikana Muhammad, Egyptin käskynhaltijan cAmr ibn alcAsin poika ruoski erään egyp­tiläisen. Ruoskittu meni Medinaan ja esitti valituksensa kalifille, joka kutsui välittömästi hallitsijan ja tämän pojan luokseen. Kun he tulivat kalifin eteen, kalifi antoi egyptiläiselle kantajalle ruoskan ja pyysi häntä ruoskimaan käskynhaltijan poikaa hänen läsnäollessaan. Sen jälkeen kun egyp­tiläinen oli kostanut, cUmar sanoi hänelle: “Sivallappa ruoskalla kerran myös arvovaltaista

käskynhaltijaa itseään. Hänen poikansa ei varmasti olisi lyönyt sinua, jos hän ei olisi saanut isänsä aseman myötä väärää ylpeyttä.” Kantaja huomautti kunnioittavasti: “Olen saanut jo hyvityksen siltä henkilöltä, joka löi minua.”

cUmar sanoi:”Kautta Jumalan, jos olisit ruoskinut häntä (käskynhaltijaa), en olisi estänyt sinua tekemästä niin. Olet säästänyt hänet omasta tahdostasi.” Sitten cUmar kääntyi cAmr ibn al cAsin puoleen ja sanoi vihaisesti: “Oi cAmr, mistä lähtien olet alkanut orjuuttaa ihmisiä vaikka he ovat syntyneet vapaina?”

Kun islamilainen valtio kukoisti turmeltumattomassa tilassaan, rahvas pystyi tasavertaisesti esit­tää valituksen sen aikaista kalifia vastaan ja kalifin oli tultava qadin, tuomarin, eteen vastaamaan syytöksiin. Jos kalifilla oli syytöksiä tavallisia kansalaisia vastaan, hän ei voinut toimia ilman että hän ensin vei asian oikeuteen.

  1. Oikeus välttää syntiä

Islam antaa kaikille kansalaisille oikeuden kieltäytyä tekemästä syntiä tai rikosta. Jos joku hallitus tai vallankäyttäjä määrää yksilön tekemään väärin, hän saa kieltäytyä tottelemasta. Kieltäytyminen ei ole rikkomus, mutta syntiin tai väärän tekemiseen velvoittavan tai kehoittavan käskyn antamin­en alamaiselleen on rikkomus itsessään, ja niin vakava rikos, että olkoonpa käskynantaneen arvo mikä tahansa, hänet pitää heti haastaa oikeuteen valtansa väärinkäytöstä.

Nämä Profeetan selvät ohjeet on kiteytetty seuraavassa hadithissa: “Ei ole sallittua olla tottelematta Jumalaa siksi, että tottelee jonkun ihmisen käskyä” (Ibn Hanbalin Musnad). Toisin sa­noen kenelläkään ei ole oikeutta määrätä alempiaan toimimaan vastoin Jumalan lakeja. Yksikään rikkoja ei saa todistaa syyttömyyttään tai paeta rangaistusta sanomalla että rikkomus suoritettiin ylemmän henkilön käskystä. Jos sellainen tilanne tulee eteen, niin henkilö, joka teki rikkomuksen ja henkilö joka määräsi siihen, ovat tasavertaisesti vastuullisia rikosoikeuden edessä.

25

  1. Oikeus osallistua valtion asioiden hoitoon

Islamin mukaan hallitukset ovat maailmankaikkeuden Luojan edustajia (khalifa). Tätä vastuuta ei ole luovutettu yhdellekään yksittäiselle ihmiselle, perheelle, tietylle luokalle tai ihmisryhmälle, vaan koko muslimiyhteisölle. Pyhä Koraani sanoo:

“Jumala lupaa tehdä ne, jotka uskovat ja suorittavat hyviä tekoja, uskottomien vallan perijöiksi maan päällä.” (24:55).

Tämä osoittaa selvästi, että khilafa on Jumalan antama lahja kollektiivisesti kaikille ja kenelläkään yksittäisellä muslimilla ei ole oikeutta enempään tai vähempään kuin mikä on muidenkin oikeus.

Pyhän Koraanin suosittelema menetelmä valtion asioiden hoitoon kuuluu näin:

“..joilla on tapana vuorotella keskenään.” (42:38).

Tämän periaatteen mukaan jokaisella muslimilla on oikeus päästä joko suoraan vaikuttamaan valtion asioihin tai, että häntä ja muita muslimeja edustaa joku maan asioiden hoidossa.

Islam ei salli missään olosuhteissa yksilön, ryhmän tai puolueen riistää tavalliselta muslimilta hänen oikeuttaan ja kaapata itselleen valtion valtaa. Islam ei myöskään pidä oikeana ja sopivana, että yksilö esittää valheellisesti asettavansa lakiasäätävän neuvoston, ja sitten petoksen, painosta­misen, lahjonnan yms avulla saa itsensä ja valittunsa valituiksi tähän neuvostoon. Tämä ei ole vain rikos niiden ihmisten oikeuksia kohtaan, joilta oikeudet on laittomasti riistetty, vaan myös

Luojaa kohtaan, joka on antanut muslimeille tehtäväksi hallita maata Hänen puolestaan ja määrännyt neuvoston käyttämään valtaa.

Shuran tai lakiasäätävän neuvoston pitää hyväksyä seuraavat periaatteet

:

1) Ihmisten pitää valita vapaasti ja itsenäisesti hallituksen toimeenpanevat jäsenet ja la­kiasäätävän neuvoston jäsenet.

2) Ihmisillä ja heidän edustajillaan pitää olla oikeus esittää kritiikkiä ja mieleipiteitä vapaasti.

3) Maan todellinen tilanne pitää selvittää kansalle yksityiskohtia salaamatta, niin, että kansa voi arvioida hallituksen työskentelyä

4) Pitää olla riittävä takuu siitä, että vain ne ihmiset, jotka nauttivat kansan

tukea voivat hallita maata, ja ne, joilla ei luottamusta ole, on siirrettävä pois

vallasta.

26

Kappale 5

VIHOLLISTEN JA SOTAVANKIEN OIKEUDET

Ennen islamin syntyä maailmassa ei tunnettu inhimillisiä ja kunniallisia sodankäynnin sääntöjä. Käsitys näistä alkoi lännessä vasta 1600-luvulla ajattelija Grotiuksen teoksissa. Mutta varsinainen kansainvälisen lain kodifiointi sotaa koskevalta osaltaan alkoi 1800-luvun puolivälissä. Tätä ennen harjoitettiin sodassa kaikenlaista barbarismia ja raakalaisuuttaa. Sodassa olevien oikeuksia ei edes tunnustettu puhumattakaan siitä, että niitä olisi kunnioitettu.

Lakeja, joita on kyhätty tällä alueella 1800-luvulta aina tähän päivään asti, ei voi kutsua laeiksi sanan todellisessa merkityksessä. Ne ovat ainoastaan sopimuksia, koska kansakunnat eivät pidä niitä sitovina, paitsi tietenkin jos heidän vastustajansa lupaavat myös noudattaa niitä. Toisin sanoen nämä sivistyneet lait merkitsevät, että kunnioitamme näitä lakeja ainoastaan jos vihol­lisemme noudattaa niitä. Muussa tapauksessa emme niitä kunnioita. Järjestelyitä, jotka nojaavat siihen, että ne sopivat kaikille osapuolille ei voi kutsua “laeiksi”. Tämä on syy miksi niin kutsuttuja

“kansainvälisiä lakeja” on jatkuvasti rikottu eikä niistä ole välitetty.

Islamin laki sodasta ja rauhasta

Islam pyrkii sotalainsäädännössään siihen, että sota olisi sivistynyt ja inhimillinen. Tämä kuuluu itse lain henkeen, koska laki muodostuu Jumalan ja Hänen Profeettansa (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) käskyistä, joita muslimit noudattavat kaikissa olosuhteissa, käyttäytyypä vihollinen sitten miten tahansa. Olisi opettavaista tutkia kuinka hyvin länsi on omaksunut islamin 1400 vuot­ta sitten antamat lait, ja kuinka hyvin länsi on onnistunut saavuttamaan tuon sivistyneen ja

inhimillisen sodankäynnin ja käyttäytymisen korkean asteen, jonka muslimit ovat saavuttaneet islamin siunauksen avulla.

Länsimaiset kirjailijat ovat usein vakuuttaneet, että Profeetta (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) lainasi opetuksensa juutalaisilta ja kristityiltä. Tässä riittää viittaus Raamattuun.* Lukija voi todeta ne sodankäyntimenetelmät, joita Pyhä Raamattu suositteli sivilisaation ja kulttuurin läntisille edustajille.

Olemme tutkineet joitakin ihmisoikeuksien yksityiskohtia, joita islam on taannut ihmisille. Katsota­anpa nyt niitä oikeuksia ja velvollisuuksia, joita islam antaa viholliselle. *Seuraavat Raamatun luvut suositellaan luettaviksi:

Taisteluihin osallistumattomien oikeudet

Islam on tehnyt selvän eron taisteluihin osallistuvien ja niihin osallistumattomien välillä vihollis­maassa. Mitä tulee taisteluihin osallistumattomien: naisten, lasten, vanhusten ja sairaiden oikeuk­siin, ovat Profeetan ohjeet seuraavat: “Älä surmaa vanhuksia, lapsia tai naisia” (Abu Dawud). “Älä tapa rukouspaikoissa olevia ihmisiä (Ibn Hanbalin Musnad).

Sodan aikana Profeetta (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) näki naisen ruumiin maassa ja tote­si: “Hän ei taistellut. Miten hänet on sitten voitu tappaa?” Näistä Profeetan (Jumalan siunaukset ja

27

rauha hänelle) lausunnoista Koraanin selittäjät ja juristit ovat johtaneet periaatteen, että taistelui­hin osallistumattomia ei saa tappaa sodan aikana tai sen jälkeen.

  1. Kuolleen ruumiin pyhyys

Islam on ehdottomasti kieltänyt kannattajiltaan vihollisten kuolleiden ruumiiden runtelun kuten Arabian niemimaalla oli tapana enne islamin tuloa. Hadithissä sanotaan:”Profeetta on kieltänyt meitä runtelemasta vihollistemme ruumiita” (Bukhari, Abu Dawud). Tilanne, jossa tämä käsky annettiin, on hyvin opettavainen. Uhudin taistelussa uskottomat runtelivat muslimien ruumii­ta silpomalla heidän korviaan ja neniään ja tekemällä niistä kaulanauhoja voitonmerkeiksi. Qurayshilaiset leikkasivat Profeetan sedän Hamzan vatsan auki, ja Hind, mekkalaisten armeijan johtajan Abu Sufyanin vaimo, pureskeli hänen maksaansa. Muslimit olivat tietenkin raivoissaan nähdessään tämän kauhean näyn. Mutta Profeetta kielsi kannattajiaan koskaan tekemästä niin vihollisten kuolleille ruumiille.

Tämä vaikuttava esimerkki sietokyvystä ja itsehillinnästä pitäisi olla riittävä, jotta se vakuuttaa ken­et tahansa täysijärkisen siitä että islam on todella maailmankaikkeuden Luojan lähettämä uskon­to. Jos islam olisi sallinut henkilökohtaisten tunteiden hallita, tämä Uhudin taistelun kauhunäky olisi yllyttänyt Profeetan määräämään muslimit runtelemaan vihollistensa ruumiita samalla tav­oin.

  1. Vihollisen ruumiiden palautus

Ahzabin taistelussa maineikas vihollissotilas tapettiin ja hänen ruumiinsa putosi vallihautaan, jonka muslimit olivat Madinan puolustukseksi kaivaneet. Epäuskoiset tarjosivat 10 000 dinaaria Profeetalle ja pyysivät häntä luovuttamaan heille kuolleen sotilaan ruumiin. Profeetta vastasi: “En myy vainajia, mutta voitte kyllä noutaa kuolleen toverinne ruumiin.”

  1. Sopimusten rikkomiskielto

Islam kieltää ankarasti petoksen. Yksi niitä ohjeita, joita Profeetalla oli tapana antaa kun hän lähet­ti muslimisotilaita taistelurintamalle oli: “Älkää rikkoko luottamusta”. Tämä käsky toistuu Pyhässä Koraanissa ja haditheissä kerta toisensa jälkeen. Hudaybiyan rauhansopimuksen jälkeen tapahtui kuuluisa välikohtaus sen jälkeen kun rauhanehdoista oli sovittu. Abu Jandal, joka oli epäuskoisten rauhansopimuksen neuvottelijan poika tuli sidottuna ja verisenä muslimileiriin itkien apua.

Profeetta sanoi hänelle: “Koska rauhanehdoista on jo sovittu, emme voi auttaa sinua. Sinun pitää mennä isäsi luo. Jumala suo sinulle toisen mahdollisuuden paeta kidutusta”

Koko muslimiarmeija oli syvästi järkyttynyt ja murheellinen Abu Jandalin tilanteesta ja mon­et heistä liikuttuivat kyyneliin. Mutta kun Profeetta julisti: “Me emme voi rikkoa sopimusta”, ei yksikään henkilö astunut auttamaan epäonnista vankia ja epäuskoiset kiskoivat hänet kovaotteis­esti takaisin Mekkaan. Tämä on vaikuttava esimerkki muslimien pitäytymisestä sopimusehtoihin, mutta islamin historiassa on lukuisia samanlaisia tapahtumia.

  1. Sodanjulistusta koskevia sääntöjä

Pyhässä Koraanissa on säädetty:

“Jos pelkäät petosta jonkun kansan puolelta, niin heitä heille takaisin sopimuksensa

samalla tavalla.” (8:58).

Tässä jakeessa muslimeja on kielletty aloittamasta vihollisuuksia ilman, että

28

Taistelijoiden oikeudet

Katsotaan nyt mitä oikeuksia islam on antanut taistelijoille.

  1. Tulella kiduttaminen

Perimätiedossa on Profeetan sanonta: “Kenellekään muulle ei kuulu rangaistus tulen avulla kuin tulen Herralle” (Abu Dawud). Tästä on otettu sääntö, että vastustajaa ei saa polttaa elävältä.

  1. Haavoittuneiden suojelu

“Älä hyökkää haavoittuneen ihmisen kimppuun” sanoi Profeetta. Tämä tarkoittaa, että haavoittu­neiden sotilaiden kimpuun ei saa hyökätä, jos he eivät kykene taistelemaan tai eivät ole juuri sillä hetkellä taistelussa.

  1. Sotavankeja ei saa surmata

“Yhtään sotavankia ei saa lyödä kuoliaaksi”. Tämä on hyvin selvä ja kiistaton Profeetan antama käsky.

  1. Ketään ei saa sitoa, jotta hänet voi tappaa

“Profeetta on kieltänyt kenenkään sidottuna tai vankeudessa olevan tappamisen”.

5.Vihollisen alueella ei saa ryöstää eikä sitä saa tuhota

Profeetta (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle) on neuvonut muslimeja, että he eivät saa ryöstää, rosvota tai tuhota asuinalueita eivätkä vahingoittaa kenenkään sellaisen omaisuutta, joka ei taistele. Hadithissa on kerrottu: “ Profeetta on kieltänyt uskovia ryöstöistä ja rosvouksista” (Bukhari, Abu Dawud). Hänen käskynsä on: “Ryöstösaalis on yhtä kielletty kuin haaskojen syömi­nen” (Abu Dawud). Abu Bakr Siddiqillä oli tapana kertoa sotilaille, jotka olivat matkalla sotaan: ”Älkää tuhotko kyliä ja kaupunkeja, älkää pilatko viljeltyjä peltoja ja puutarhoja, älkääkä

teurastako karjaa.”

Sotakentältä saatu sotasaalis on kaikenkaikkiaan eri asia. Se koostuu rikkaudesta, varastoista, muonista ja niistä tarvikkeista, jotka on saatu leiristä ja taisteluarmeijoiden sotilasmajoista ja niitä saa laillisesti ottaa.

  1. Omaisuuden pyhyys

Muslimeja on kielletty ottamasta mitään valloitetun maan tavallisilta ihmisiltä, ilman että he maksavat siitä. Jos muslimiarmeija valloittaa vihollismaalta jonkun alueen, niin sillä ei ole oikeutta käyttää asukkaille kuuluvia tarvikkeita ilman heidän suostumustaan. Jos armeija tarvitsee jotain, niin sen pitää ostaa ja lunastaa se paikalliselta väestöltä tai sen pitää saada käyttölupa tavaran omistajalta. Abu Bakr Siddiqillä oli tapana kertoa muslimiarmeijalle, joka oli lähetetty eturintamal­le, että he eivät saa käyttää minkään eläimen maitoa pyytämättä siihen ensin omistajien

lupaa.

viholliselle annetaan selvä sodanjulistus, paitsi jos vihollinen on jo hyökännyt. Nykyisin “kansa­invälinen” laki on myös säätänyt, että vihollisuuksia ei saa aloittaa ilman sodanjulistusta, mutta koska tämä on ihmisten tekemä laki, siitä ei usein välitetä. Muslimilait sitä vastoin ovat Jumalan säätämiä ja niistä ei voi olla välittämättä.

29

Yhteenveto

Tässä ovat lyhyesti pääkohdat niistä oikeuksista, jotka islam 1400 vuotta sitten antoi sotilas- ja siviiliasukkaille. Uskomme islamiin virkistää ja vahvistaa meitä kun huomaamme, että jopa nyk­yaikana kun maailma julistaa suuriäänisesti edistystään ja valistuneisuuttaan, se ei ole kyennyt tuottamaan oikeudenmukaisempaa ja puolueettomampaa lakia kuin nuo 1400 vuotta sitten an­netut säädökset. Toisaalta on surullista huomata, että muslimit kaikesta huolimatta etsivät usein

ohjausta länsimaista. Vielä tuskallisempi on havainto, että kaikkialla maailmassa hallitsijat, jotka väittävät olevansa muslimeja eivät pidä Jumalaa ja Profeettaa hallitustensa pohjana ja perustana. Olkoon Jumala heille armollinen ja antakoon heille oikeaa ohjausta.

ISLAMIN IHMISOIKEUDET on suomennos englanninkielisestä käännöksestä, joka puolestaan on käännös puheesta, jonka Mawlana Mawdudi piti Kansalaisuusoikeuksien ja Vapauden Foorumis­sa. Jotta keskustelun saisi oikeat mittasuhteet siihen on liitetty Mawlana Mawdudin aikaisemmin pitämä puhe islamin poliittisesta järjestelmästä. Nämä kaksi puhetta yhdessä auttavat lukijaa muodostamaan selkeän kuvan islamin poliittisesta viitekehyksestä ja islamin ihmisoikeuksien

luonteesta ja käsitteestä. Totalitarismi ja despotia loukkaavat nykyään enemmän ihmisoikeuksia tietyissä osissa maailmaa kuin ennen. Uusia uhkia on noussut vapautta ja ihmisarvoa vastaan

nykyaikaisen teknologisen yhteiskunnan rakenteista. Tarve arvioida uudelleen niitä perusteita, joille koko ihmisoikeuksien käsite pohjaa, ei siksi ole koskaan ollut niin tähdellinen kuin nyt. Mawlana Abu al-Acla Mawdudi, yksi islamilaisen maailman johtavia ajattelijoita, jolla on ollut suuri vaikutus ihmisiin kaikkialla on tutkinut tätä aihepiiriä Koraanin ja sunnan, islamin lähteiden sisältämän jumalallisen ohjauksen avulla. Mawlana Sayyid Abu al-Acla Mawdudi (1903-1979), yksi nykyisen islamin uuden kukoistuksen pääarkkitehdeista, oli aikansa merkittävin islamilainen ajat­telija ja kirjoittaja. Hän omisti koko elämänsä islamin tarkoituksen ja sanoman selittämiseen

ja organisoidakseen joukkoliikkeen islamilaisen järjestelmän luomiseksi. Tässä taistelussa hänen täytyi läpikäydä kaikenlaisia kärsimyksiä. Vuosina 1948- 67 hän oli vankilassa neljä kertaa ja hän vietti Pakistanin eri vankiloissa yhteensä viisi vuotta. Vuonna 1953 hänet tuomittiin kuolemaan so­talain perusteella siksi, että hän kirjoitti “kansaakiihottavan pamfletin”. Tuomio muutettiin yöhem­min elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi. 1941 hän perusti Jama`at -i-Islami järjestön, jossa hän toimi johtajana vuoteen 1972 ja joka on yksi aikamme huomattavimpia islamilaisia liikkeitä. Hän kirjoitti yli sata niin tieteellistä kuin kansantajuista islamia käsittelelevää kirjaa, ja hänen kirjoituk­siaan on käännetty 40 kielelle. THE ISLAMIC FOUNDATION on opetus- ja tutkimusjärjestö, jonka tavoitteena on tehdä islamista aikansa elinvoimaista todellisuutta. Se tähtää ihmisten välisen

vuorovaikutuksen parantamiseen ja islamin parempaan ymmärtämiseen niin muslimien kuin ei-muslimien keskuudessa. Se haluaa ikäänkuin sähköistää ihmisen Yhden Jumalan ja ihmiskun­nan ykseyden sanomalle sellaisena kuin sen ovat tuoneet Jumalan kaikki profeetat kaikkina aikoi­na. Viimeisin näistä profeetoista oli Muhammad (Jumalan siunaukset ja rauha hänelle). Tärkeä osa säätiön monipuolisesta toiminnasta on islamista kertovan kirjallisuuden julkaiseminen.

30

Kirja pdf-muodossa tässä linkissä
http://islaminneuvontakeskus.fi/wp-content/uploads/2019/02/ihmisoikeudet_islamissa.pdf

Kirjat

Den sista profetens liv

Den sista profetens liv

Muhammad, sallā Allahu ‘alayhi wa sallam, frid och välsignelser från Allah (Gud) över honom, var en nåd över universum. Hans liv lyser för alltid som en symbol för ljus och vägledning i all evighet och för alla människor. Han var Guds sista budbärare till mänskigheten, Profeternas Sigill.
Viimeisen profeetan elämä

Viimeisen profeetan elämä

Vaikka pimeys ja pahuus tuntuvat toisinaan valtaavan alaa maailmassamme, kiinnostus islamia kohtaan on kasvanut ja tuonut toivoa monelle totuutta ja tietoa etsivälle. Harmillista kyllä, tätä kiinnostusta ovat aika ajoin kasvattaneet myös maailmanlaajuisen jännityksen...
Fatima Az-Zahra

Fatima Az-Zahra

Mitä nainen ei voi tehdä? Hän voi tehdä kaikkea, paitsi sitä minkä Allah on kieltänyt. Islamin opetukset kertovat meille mitkä ovat käyttäytymisemme rajat, jotka ylittäessämme joudumme vaikeuksiin sekä tässä että tulevassa elämässä. Naisista parhaat ovat eläneet...
Oikeudenmukaisuuden Kuningaskunta

Oikeudenmukaisuuden Kuningaskunta

Tämä on erilainen kirjasarja, joka sopii kaikenikäisille lapsille. Islamilaisen neuvontakeskuksen julkaisema muslimilasten kirjasto tuottaa nuorille lukijoille kirjallisuutta, jota he eivät ehkä voi mistään muualta saada. Useimmat nykyiset lastenkirjat tähtäävät...
Musliminainen

Musliminainen

Esipuhe Islam on väärinymmärretty uskonto Suomessa. Kirjat ja tiedotusvälineet antavat usein kielteisen kuvan islamista mlyötävaikuttaen ennakkoluulojen, jotka vaikeuttavat suomalaisten ja muslimisen välisiä suhteita, syntyyn. Muslimien tietämättömyys omasta...

Islam tienhaarassa

Islam tienhaarassa

Islam tienhaarassa-kirja on vahva puheenvuoro islamin uudelleen elvyttämisen puolesta. Tämä 1930-luvulla kirjoitettu, mutta ajankohtaisuutensa säilyttänyt, kirja näkee länsimaisuuden jäljittelemisen islamilaisuuden suurimpana uhkana. Länsimainen kulttuuri on vastuussa...

Mitä  isläm on jä miksi?

Mitä isläm on jä miksi?

Mitä islam on? Tätä kysyvät nykyään lukemattomat ihmiset. Harmillista kyllä, kysymykseen vain harvoin vastataan kyllin lyhyesti, jotta nykyajan kiireinen ihminen ehtisi kuunnella, tai kyllin pitkästi, jotta vastaus olisi riittävän tyhjentävä. Käsillä oleva teos muuttaa asian...
Pitkä etsiminen

Pitkä etsiminen

Tarina Salman Persialaisesta, Rakastettu profeettamme Muhammad (Jumalan siunaus ja rauha hänelle)* sanoi kerran: "Salman on perheeni jäsen". Itse asiassa Salman ei kuitenkaan ollut sukua siunatulle profeetalle. Hän ei ollut edes arabi. Miksi siunattu profeetta...
Iloinen vastaanotto

Iloinen vastaanotto

Kirja pdf-muodossa tässä linkissä http://islaminneuvontakeskus.fi/wp-content/uploads/2019/03/Iloinen.pdf Kuuma ilma tulvahti sisään lentokoneen ovien auetessa."Vihdoinkin perillä”, sanoi isä ja nousi ylös tuolistaan. “Kerroit, että Egyptissä on kuuma”, huudahti Adam,...